Takajoukko...

...nukkuu vain. Edelleen Heinolan kohdalla tosin.

Juhannustaikoja

Aikainen lintu kiristi luukut, laittoi kattilaan vettä ja kas..

Regattaratto osa II

Nyt aikaa regatan alkutäräykseen on jäljellä jo aika lailla vähemmän kuin viimeksi. Tämän kertainen laiva liittyy myös Kuopioon, mutta miten?

Helatorstain hulinoista

Hulinoista raportinti on jäänyt viime vuosina vähän vähemmälle, mutta satunnaisen lukijan ei tule olla huolissaan - itse hulinaa on kyllä ollut. Yleensä ensimmäiset isommat talkootuhnut menevät sinänsä aika perinteisellä kaavalla. Ensin vähän puretaan talvisuojia, sitten ihmetellään, että mitäs syksyllä oikein tuli ajateltua, jonka jälkeen onkin jo ensimmäiset ansaittu. Sitten keliriippuvaisesti mennään joko monttuun tai aloitetaan ikuinen taisteilu säätä ja korroosiota vastaan.

Anno domini 2016 oli upea keli, suuri kiitos aerosolien suurkuluttajille. Tämän takia laivan kappi sai uuden maalikerroksen, tosin siinä järjestyksessä, että ensin poistettiin alta ruostetta ja muuta kulumaa, paikkamaalattiin pohjamaalilla, pestiin maalarinpesulla ja vasta sitten itsekeksityllä maalisekoitteella kiiltoa pintaan. Jotain on vuosien aikana opittu. Ja jotain on jäänyt oppimatta, sillä maalimäärä oli liian vähäinen, eikä se kaikkea ihan peittänytkään. Teippaus sentään muistettiin. 

Parasta temmeltämisessä oli kelin lisäksi upea seura, harrastuksen ehkä paras puoli. Laitaatsillan telakka-alue on suurten muutosten kurimuksessa, mutta mahdollisuudet yhteisöllisyyden luonnissa tällaisessa harrastaja/ammattilaiskeskittymässä olisivat valtavat. Erityiskiitos ex-niputin K. Tihveräisen tiloille ja tarjoiluille.

Regattaratto osa I

Tänään on vielä kokonaista 65 päivää Saimaan höyrylaivaregattaan. Jottei odottava käy pitkäksi siellä kotiliesien ääressä, niin laitamme varustamon puolesta muutamia visaisia tehtäviä ratkottavaksi..

Palkinnot jaetaan perinteisesti peräkannella.

Osa I: Mitä, missä ja milloin?

Miks meillä niin on monta mielipuolta?

Itä-Savon mukaan ns. Hulikan korttelin "kaavoitus etenee", joka lienee savolainen kiertoilmaus sille, että kaksi keskustan vanhaa puutaloa revitään alas ja niiden tilalle rakennetaan 5-7 -kerroksinen kerrostalo. Epäilemättä näin elävöitetään kaupunkia ja tehdään sitä houkuttelevammaksi turisteille. Onhan sitä ennenkin osattu, kuten oheinen kuva samalta alueelta kertoo.

Mitähän paikalliset kanteleenkäyttäjät keksivät seuraavaksi? Olavinlinnan paikalle parkkihalleja ja lisää ohitusteitä?

Tuubiremontti ruotsalaisittain

Näin näppärästi höyrykattila nostetaan ulos Boxholm II:sta. Ehkä meilläkin ensi kesänä?

http://www.corren.se/nyheter/mjolby-boxholm-odeshog/hjartat-i-boxholms-iian-renoveras-8789996.aspx

Höyrylaivalla Viipuriin - osa 2

Lappeenrannasta irrottiin aamulla hiljaisissa tunnelmissa, mutta kuitenkin aikataulun mukaisesti. Viileä ja poutainen sää saattoi laivan kanavaan, ohi vanhan Vapon telakan, joka oli Laurinkin kotipaikka yli 50 vuotta. 

Ensimmäinen sulku, Mälkiä, saavutettiin klo 9:40 ja kanava suoritettiin kymmenessä minuutissa. Suomen puolella kaikki sulkualueet on nykyään aidattu ihastuttavan kauniilla parimetrisillä teräsverkkoaidoilla (Venäjän puolella ei!), varmaankin erinäköisistä turvallisuussyistä. Sen lisäksi, että ne näyttävät kamalilta, estävät ne pääsyn kanavalle - tai sieltä pois. Tämä konkretisoitui Mustolassa, jossa yritimme jättää yhtä matkustajaa pois. Enkä nyt usko, että kanavamuseon kannattaa odottaa yleisöryntäystä vesikulkuneuvojen puolelta.

Saimaan kanavan kauttakulkumaksua ei enää ole, mutta muuten liikennöintiin liittyvät asiat olivat suunnilleen pysyneet ennallaan. Etukäteisilmoitusta suositellaan, viisumit hoidettava, passikopioita voi ehkä tarvita, miehistöluettelot viitenä kappaleena, jne. Työläintä oli saada Trafilta rekisteriote englanniksi. Edellisellä kerralla molempiin suuntiin ajettiin yöllä (kanava on auki 24h, Venäjän tulli rajoitetummin), jolloin muuta liikennettä ei ole ja matkanteko sujuu häiriöttä. Tällä kerralla ajettiin päivällä ja hidasteitakin riitti.  Saimaan kanavan veneliikenneohjeet ovat tautologiastaan huolimatta ihan toimivat. Ehkä silti pieni oikoluku ja selventävät kuvat eivät olisi pahitteeksi (onneksi vuoden 1981 merikorttiin oli edellisellä kerralla tullut tehtyä merkintöjä). Hämmentävää oli, että kysyttäessä ei kukaan viranomaisista osannut oikein antaa mitään ohjeistusta kanavassa liikennöitiin (saati tarvittaviin dokumentteihin; lähettivät lähinnä vääriä/vanhentuneita dokumentteja). Enkä osaa ihan sanoa, että mikä on työnjako Liikenneviraston ja Liikenne- ja viestintäministeriön välillä on, vaikka LVM näin asian tiivistääkin: "Kanavavaltuutetun apuna vuokrasopimuksen täytäntöönpanoa valvoo liikenne- ja viestintäministeriössä toimiva Saimaan kanavavaltuutetun toimisto. Suomen puolella Saimaan kanavan liikennöinnistä vastaa Liikennevirasto." 

VHF-puhelimet oli edellisen merimatkan jälkeen arkistoitu jonnekin todella hyvään paikkaan, johon ne jouduttiin jättämään tämänkin matkan ajaksi. Tämä loi lisää paineita yhteysupseerille ja varsinkin hänen kännykälleen. Emme joka kerta ehkä olleet ihan samalla aaltopituudella Saimaan kanavavaltuutetun toimiston kanssa, mutta eteenpäin silti päästiin. Toki varoitukset vastaantulevasta liikenteestä olisivat olleet välillä ihan mukavia. 

Suomen puolella viimeinen sulku on Soskua, jonka lähellä pitäisi olla ollut näyttely kanavan historiasta. Lähellä, mutta aidan takana saavuttamattomissa siis. Jännää muuten on, että Soskua on ainoa Suomen puolen suluista, josta ei ole omaa wikipedia-artikkeliaan. 

Nuijamaan raja-asemalle ajettiin vielä noin tunti Soskuasta. Matkalla muutama soitto sekä Kanavavaltuutetun toimistoon (ei kovin hyödykästä) että Nuijamaan raja-asemalle (ihan hyödykästä), niin raja/tullitarkastuksen liikkuvat partiot olivat meitä melkein odottamassa Nuijamaajärven rannalla. Valtioiden raja ylitettiin vihdoin vähän ennen puoli yhtä.

Pälli, se kalakukon sukulainen, aukeaa heti Torpan kapean jälkeen. Kanavavaltuutetun toimiston mukaan kanavassa ei ollut vastaantulevaa liikennettä, paitsi heti Pällissä, jossa jouduimme odottamaan jotain norjalaista (?) purjelaivaa 40 minuuttia yläpuolen laiturissa. Vihdoin päästyämme passintarkastukseen syynättiin niitäkin toiset 40 minuuttia. Allegrossa kaikki on toisin. Mutta plussaa siitä, että passintarkastus on auki kellon ympäri (testattiin viimeksi).

Pällin jälkeen matka jatkui keskeytyksettä alaspäin: Илистое (Lietjärvi), Цветочное (Rättijärvi), Искровка (Särkijärvi) ja lopulta Брусничное (Juustila). Osa nimistä on suoria käännöksiä, osa ihan muuta. Osan translitterointikin matkalla ihmetytti. Seutu oli kaunista ja ihmisiäkin näkyi ajoittain.

Lähinnä merta ja Viipuria olevan sulun, Brusnichnoen eli puolukkaisen, jälkeen odotti enää tullitarkastus. Sulkuporttien avautuessa odotti "pieni" yllätys, kun venäläisen rahtilaiva STK-1023 oli tyrkyllä samaan kammioon, keskellä väylää siis. Monikielisen huutelun ja muun reuhaamisen jälkeen laivat saatiin oikeaan järjestykseen (rahtilaiva sulun puolelle ja pikku hinaajamme meren puolelle) ja puun kuljetus Saimaalle pääsi jatkumaan. Kuten myös meidän matkamme Viipuriin. Tullissa oli odottamassa virkamiesten lisäksi myös venäläinen Saima-Balt Agency, johon oltiin muiden höyrylaivaharrastajien ohjeiden mukaisesti oltu etukäteen yhteydessä. Kaikki sujuikin näppärästi ja pikaisesti (virkailijat eivät edes käyneet laivalla), ainoa viive tuli siitä, että Suomesta saadut (ja etukäteen täytetyt) lomakkeet olivat vääriä (vanhoja ja vääränkielisiä). Tarkkuutta nyt.

Viipurin ohitustien siltaa ei luonnollisesti ollut merkitty 80-luvun alun merikorttiin, mutta eipä toisaalta siitä ollut mainintaa kanavaohjeistuksessakaan. Gvardijskyin rautatiesilta sentään on ollut paikoillaan jo neuvostoaikana.

Ennen rautatiesiltaa ohitetaan uusia ja vanhoja huviloita sekä Lavolan matkailukeidas ( pysähdyimme paluumatkalla), jossa kanava yhtyy Suomenlahdenpohjaan ja reitti johtaa kohti Viipurinlahtea. Lahdella huomasi konkreettisesti, miten keli merellä oli muuttumassa. Tuuli oli hakkasi väsyneitä kasvoja niin, että ajatus Viipurin suojasatamasta tuntui oikein lämmittävältä. Ja orastava ajatus saunasta vieläkin enemmän.

Viimeinen käännös kohti Viipurin linnaa, tuntui pitkän ajopäivän jälkeen helpottavalta. Se, että laituripaikkamme sijainti oli edelleenkin täysin epäselvä, ei tuntunut yhtään helpottavalta. Onneksi paikallinen yhteyshenkilömme (kiitokset höyrymiehet vinkistä) vastasi kännykkäänsä luvaten laveasti tilaa olevan. Vasta linnansillan laiturin länsipään tullessa näkyviin todella paljastui, että siellä oli se luvattu 20 metriä meitä odottamassa. Laituriin pääseminen toki vaati n. 145 asteen käännöksen pienveneiden keskellä, muttei se enää tässä vaiheessa matkaa ollut ongelma. Sähköt ja vartiointi olivat hoidossa heti, jonka jälkeen koko porukka syömään, saunaan, jne. Kaikki tämä järjestyi sataman "masterin" kautta. Ei voi kuin kehua.

Season's Greetings

Talven tuloa

Saimaa on loppusyksylläkin kauneimmillaan, ja vallan vaihduttua konehuoneessa on jälleen tuttu hämminki. Putket on availtu, tuhkat kolailtu ja nokea nuohottu. Tunnelma lumisateisen kotimatkan alla ilmenee seuraavasta:

 Arinan yllä vilkkui päivän ainoa valopilkku

Laivan kansirakenteita on jälleen koetettu suojata taivaan elkeiltä aina raekuuroista ultraviolenttiin säteilyyn. Joillakin toisilla aluksilla on ilmeisesti vahvemmat pinnoitteet, koska muualla ei juuri pressuja näy. Laurilla kuitenkin päädyimme jälleen suojailuun. Erityisesti keulahytti kaipaa jatkuvaa tuuletusta, kostea syksy kun oli jo jättänyt jälkeensä lempeän henkäyksen meriheinätäytteisiin ynnä muihin kutterinpuruihin, jotka luonnollisesti kuuluvat perinnelaivaan.

Talvi saa tulla. Kesäkin kernaasti

Jos sään ja jään jumalat sallivat, III vieressä pysyy lestissään ja perähylsäkin tiiviinä, keväällä on taas talkoissa tilaa!