tiistai 29. joulukuuta 2015

Höyrylaivalla Viipuriin - osa 2

Lappeenrannasta irrottiin aamulla hiljaisissa tunnelmissa, mutta kuitenkin aikataulun mukaisesti. Viileä ja poutainen sää saattoi laivan kanavaan, ohi vanhan Vapon telakan, joka oli Laurinkin kotipaikka yli 50 vuotta. 

Ensimmäinen sulku, Mälkiä, saavutettiin klo 9:40 ja kanava suoritettiin kymmenessä minuutissa. Suomen puolella kaikki sulkualueet on nykyään aidattu ihastuttavan kauniilla parimetrisillä teräsverkkoaidoilla (Venäjän puolella ei!), varmaankin erinäköisistä turvallisuussyistä. Sen lisäksi, että ne näyttävät kamalilta, estävät ne pääsyn kanavalle - tai sieltä pois. Tämä konkretisoitui Mustolassa, jossa yritimme jättää yhtä matkustajaa pois. Enkä nyt usko, että kanavamuseon kannattaa odottaa yleisöryntäystä vesikulkuneuvojen puolelta.

Saimaan kanavan kauttakulkumaksua ei enää ole, mutta muuten liikennöintiin liittyvät asiat olivat suunnilleen pysyneet ennallaan. Etukäteisilmoitusta suositellaan, viisumit hoidettava, passikopioita voi ehkä tarvita, miehistöluettelot viitenä kappaleena, jne. Työläintä oli saada Trafilta rekisteriote englanniksi. Edellisellä kerralla molempiin suuntiin ajettiin yöllä (kanava on auki 24h, Venäjän tulli rajoitetummin), jolloin muuta liikennettä ei ole ja matkanteko sujuu häiriöttä. Tällä kerralla ajettiin päivällä ja hidasteitakin riitti.  Saimaan kanavan veneliikenneohjeet ovat tautologiastaan huolimatta ihan toimivat. Ehkä silti pieni oikoluku ja selventävät kuvat eivät olisi pahitteeksi (onneksi vuoden 1981 merikorttiin oli edellisellä kerralla tullut tehtyä merkintöjä). Hämmentävää oli, että kysyttäessä ei kukaan viranomaisista osannut oikein antaa mitään ohjeistusta kanavassa liikennöitiin (saati tarvittaviin dokumentteihin; lähettivät lähinnä vääriä/vanhentuneita dokumentteja). Enkä osaa ihan sanoa, että mikä on työnjako Liikenneviraston ja Liikenne- ja viestintäministeriön välillä on, vaikka LVM näin asian tiivistääkin: "Kanavavaltuutetun apuna vuokrasopimuksen täytäntöönpanoa valvoo liikenne- ja viestintäministeriössä toimiva Saimaan kanavavaltuutetun toimisto. Suomen puolella Saimaan kanavan liikennöinnistä vastaa Liikennevirasto." 



VHF-puhelimet oli edellisen merimatkan jälkeen arkistoitu jonnekin todella hyvään paikkaan, johon ne jouduttiin jättämään tämänkin matkan ajaksi. Tämä loi lisää paineita yhteysupseerille ja varsinkin hänen kännykälleen. Emme joka kerta ehkä olleet ihan samalla aaltopituudella Saimaan kanavavaltuutetun toimiston kanssa, mutta eteenpäin silti päästiin. Toki varoitukset vastaantulevasta liikenteestä olisivat olleet välillä ihan mukavia. 

Suomen puolella viimeinen sulku on Soskua, jonka lähellä pitäisi olla ollut näyttely kanavan historiasta. Lähellä, mutta aidan takana saavuttamattomissa siis. Jännää muuten on, että Soskua on ainoa Suomen puolen suluista, josta ei ole omaa wikipedia-artikkeliaan. 





Nuijamaan raja-asemalle ajettiin vielä noin tunti Soskuasta. Matkalla muutama soitto sekä Kanavavaltuutetun toimistoon (ei kovin hyödykästä) että Nuijamaan raja-asemalle (ihan hyödykästä), niin raja/tullitarkastuksen liikkuvat partiot olivat meitä melkein odottamassa Nuijamaajärven rannalla. Valtioiden raja ylitettiin vihdoin vähän ennen puoli yhtä.

Pälli, se kalakukon sukulainen, aukeaa heti Torpan kapean jälkeen. Kanavavaltuutetun toimiston mukaan kanavassa ei ollut vastaantulevaa liikennettä, paitsi heti Pällissä, jossa jouduimme odottamaan jotain norjalaista (?) purjelaivaa 40 minuuttia yläpuolen laiturissa. Vihdoin päästyämme passintarkastukseen syynättiin niitäkin toiset 40 minuuttia. Allegrossa kaikki on toisin. Mutta plussaa siitä, että passintarkastus on auki kellon ympäri (testattiin viimeksi).




Pällin jälkeen matka jatkui keskeytyksettä alaspäin: Илистое (Lietjärvi), Цветочное (Rättijärvi), Искровка (Särkijärvi) ja lopulta Брусничное (Juustila). Osa nimistä on suoria käännöksiä, osa ihan muuta. Osan translitterointikin matkalla ihmetytti. Seutu oli kaunista ja ihmisiäkin näkyi ajoittain.




Lähinnä merta ja Viipuria olevan sulun, Brusnichnoen eli puolukkaisen, jälkeen odotti enää tullitarkastus. Sulkuporttien avautuessa odotti "pieni" yllätys, kun venäläisen rahtilaiva STK-1023 oli tyrkyllä samaan kammioon, keskellä väylää siis. Monikielisen huutelun ja muun reuhaamisen jälkeen laivat saatiin oikeaan järjestykseen (rahtilaiva sulun puolelle ja pikku hinaajamme meren puolelle) ja puun kuljetus Saimaalle pääsi jatkumaan. Kuten myös meidän matkamme Viipuriin. Tullissa oli odottamassa virkamiesten lisäksi myös venäläinen Saima-Balt Agency, johon oltiin muiden höyrylaivaharrastajien ohjeiden mukaisesti oltu etukäteen yhteydessä. Kaikki sujuikin näppärästi ja pikaisesti (virkailijat eivät edes käyneet laivalla), ainoa viive tuli siitä, että Suomesta saadut (ja etukäteen täytetyt) lomakkeet olivat vääriä (vanhoja ja vääränkielisiä). Tarkkuutta nyt.


Viipurin ohitustien siltaa ei luonnollisesti ollut merkitty 80-luvun alun merikorttiin, mutta eipä toisaalta siitä ollut mainintaa kanavaohjeistuksessakaan. Gvardijskyin rautatiesilta sentään on ollut paikoillaan jo neuvostoaikana.



Ennen rautatiesiltaa ohitetaan uusia ja vanhoja huviloita sekä Lavolan matkailukeidas ( pysähdyimme paluumatkalla), jossa kanava yhtyy Suomenlahdenpohjaan ja reitti johtaa kohti Viipurinlahtea. Lahdella huomasi konkreettisesti, miten keli merellä oli muuttumassa. Tuuli oli hakkasi väsyneitä kasvoja niin, että ajatus Viipurin suojasatamasta tuntui oikein lämmittävältä. Ja orastava ajatus saunasta vieläkin enemmän.




Viimeinen käännös kohti Viipurin linnaa, tuntui pitkän ajopäivän jälkeen helpottavalta. Se, että laituripaikkamme sijainti oli edelleenkin täysin epäselvä, ei tuntunut yhtään helpottavalta. Onneksi paikallinen yhteyshenkilömme (kiitokset höyrymiehet vinkistä) vastasi kännykkäänsä luvaten laveasti tilaa olevan. Vasta linnansillan laiturin länsipään tullessa näkyviin todella paljastui, että siellä oli se luvattu 20 metriä meitä odottamassa. Laituriin pääseminen toki vaati n. 145 asteen käännöksen pienveneiden keskellä, muttei se enää tässä vaiheessa matkaa ollut ongelma. Sähköt ja vartiointi olivat hoidossa heti, jonka jälkeen koko porukka syömään, saunaan, jne. Kaikki tämä järjestyi sataman "masterin" kautta. Ei voi kuin kehua.

torstai 24. joulukuuta 2015

maanantai 23. marraskuuta 2015

Talven tuloa

Saimaa on loppusyksylläkin kauneimmillaan, ja vallan vaihduttua konehuoneessa on jälleen tuttu hämminki. Putket on availtu, tuhkat kolailtu ja nokea nuohottu. Tunnelma lumisateisen kotimatkan alla ilmenee seuraavasta:

 Arinan yllä vilkkui päivän ainoa valopilkku

Laivan kansirakenteita on jälleen koetettu suojata taivaan elkeiltä aina raekuuroista ultraviolenttiin säteilyyn. Joillakin toisilla aluksilla on ilmeisesti vahvemmat pinnoitteet, koska muualla ei juuri pressuja näy. Laurilla kuitenkin päädyimme jälleen suojailuun. Erityisesti keulahytti kaipaa jatkuvaa tuuletusta, kostea syksy kun oli jo jättänyt jälkeensä lempeän henkäyksen meriheinätäytteisiin ynnä muihin kutterinpuruihin, jotka luonnollisesti kuuluvat perinnelaivaan.

Talvi saa tulla. Kesäkin kernaasti

Jos sään ja jään jumalat sallivat, III vieressä pysyy lestissään ja perähylsäkin tiiviinä, keväällä on taas talkoissa tilaa!

perjantai 18. syyskuuta 2015

Höyrylaivalla Viipuriin - osa 1

Suomalaisten side Viipurin (ven. Выборг, ruots. Viborg, saks. Wiburg) aika ajoin jopa hämmentää. Mutta katsellessaan pyhän linnan kaupunkia ei voi olla miettimättä, kuinka täydelliseen paikkaan se on joskus reilu tuhat vuotta sitten alkanut rakentumaan. Ja eihän ilman viipurilaista kenkätehtailija Alpo Koskista olisi Alkoakaan.

Alunperin varustamon suunnitelmissa oli vierailla Kotkan Meripäivillä, mutta siviilielämän haasteet ja kesän kaksinkertaisella nopeudella juokseva aika eivät tällä kertaa antaneet siihen mahdollisuutta. Osittain syynsä saattoi olla myös Uuras-Kotka välin avomeriosuudella tai höyrylaivatapahtuman hiukan hatarahkoilta kuulostaneilla järjestelyillä. Kun lueskeli tuulitietoja jälkikäteen viipurilaisen terassin auringonpaisteessa, huomasi tehneensä hyvänkin ratkaisun.



Ennen suurta matkaa Someenjärven poukamaisessa maisemassa laivaa, ja miehistöä, valmisteltiin tulevaan seikkailuun. Aktiivinen miehistö harjasi tuubit, poisti tuhkat, kaatoi naapurin metsän ja teki uudet varret hakoihin eli kekseihin. Laivan masto oli oikeastaan ainoa, joka vaati niitä niin sanottuja neuvoa antavia. Useampaan kertaan. Maston vanttien kiinnitystä oli Laurissa joskus aikanaan (jo Vapon aikaan?) korjailtu, ja vähän jatkettukin, jonkinmoisella tee-se-itse-menetelmällä. Vaikka masto itsessään on uusittu 90-luvulla, ei vanttien kiinnitykselle silloin tehty mitään. Tälläkin palstalla esiintynyt Haalausporukka vaihtoi kaksi vanttia Lauriin keväällä 2015. Matkustusasiakirjojen täyttö ja tarkistus onnistui vielä savusaunan ja calvadoksen jälkeen. Lahjaksi saatuun arvokkaaseen vuosikerta-Sorbukseen ei tarvinnut turvautua. Proviantin määrälaskentakin meni täysin suunnitelmien mukaan.




Konepäällikön viimein saavuttua alukselle pyhäpuvussaan, irrottauduimme Uutelan tilan rannasta ja suuntasimme läpi Someenjärven kapeikoiden ja Kirkkotaipaleen avokanavan. Liittokiven selälle päästyämme näkyvyys tippui alle muutaman sadan metrin. Veden erilaiset olomuodot ympärillämme olivat kuin linnunmaitoa, hapatettua ja huolella kylmennettyä sellaista. Puhe olikin, että onneksi Saimaa on illalla kauneimmillaan, niin päivällä ei ole sitten niin väliä. Mutta konehuoneessa ei ollut pulaa lämmittäjistä. Ja varustamon varomattomasti alakertaan nostama sininen muovikori tuli hyvin nopeasti tyhjänä takaisin kannelle.



Lappeenrannassa alkuperäinen suunnitelma oli jäädä yöksi Kanavansuun telakalle, josta nimen mukaisesti pääsisi nopeasti itse kanavaan. Vaan Suur-Saimaalta ihon alle kerätty inha viima vei meidät lopulta matkustajasatamaan, saunan toivossa. No saunaahan sai, kun laittoi euroja jonoon. "Tuon ei pitäisi olla köyhien harrastus", sanottiin jälkikäteen asiasta maristessani. Köyhyydestä välittämättä, tuntuu aina perin harmistuttavalta joutu maksamaan ylihintaa palveluista, joita ei oikein edes saa. Kuten esimerkiksi Lappeenrannassa joutuu. Pieni sähkösauna ilman uintimahdollisuutta oli lähes satasen.




Vaan kuinkas sitten kävikään..? Osa II tällä samalla kanavalla.. Stay tuned!

lauantai 29. elokuuta 2015

Matka jatkuu

Eilen revontulia, tänään näin.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Siisti laiva...

..on laivamiehen ylpeys. Sateellakin.

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Takaisin nälkämaahan

Viipurin vallin reunalla nähtiin kaikenlaisia pukkeja ja erinäistä kilinää, mutta pahimmat karikot saimme kierrettyä. Kai.

Kaupunki ja ihmiset olivat meille hyviä. 

perjantai 24. heinäkuuta 2015

torstai 23. heinäkuuta 2015

Isien kaupunki

Jännitys tiivistyy

Kuten lonkeropisarat miehistön ohimoille. Karpaloinen (брусничный) on tunnelma muutenkin.

Цветочное

Ei ihan nimensä veroinen,  mutta kuitenkin.

Vanha raja


S/S Тархун

Muisto elää.


Soskua


Lappeenranta lukuina

Kiinnitys 50. Sauna 80. Olut 6. Miehistön määrä aamulla rivissä 5-6.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Päivän ainoa valopilkku

Epävakaista

Sään ja horisontin suhteen. Onneksi Lauri on älyn hyvä jäälaiva.

Köydet irti ja kanavaan

Tihkusateen masentama Kirkkotaipale ei tosi uskovaisia huoleta.

Lähdön aika


Virta vie etelään, ehkä ulkomaille. Halot on otettu, koneet haalattu ja miehistö haalittu. Edessä on seikkailu..

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Kesäregatta 2015

Kuvakatselmus. Muu katselmus sitten muualla.