sunnuntai 30. elokuuta 2009

lauantai 29. elokuuta 2009

Trastvik

Voittajina perille. Kiitokset miehistölle, seuraava erikoiskoe huomenna. Vaan ensin saunaan.

Höyryvoimaa

Jokin aika sitten Haminassa

Kompasissakin.

perjantai 28. elokuuta 2009

Njet GPS


Ei signaalia. Epämukava tunne. Suunta auringosta, ehkä kuusta.

Ensi purasu

Kohti Viipuria

Kaavakkeet täynnä, leimojakin. Nokkamiesten datsoja ihmetellen alas Viipurinlahdelle. Aurinkoisesta kattauksesta puuttuvat vain kylmät lonkerot. Ehkä nekin kohta.

Venäjän ihmeitä katsomassa

Joku siellä valvoi. Meitäkin.

Ja me takaisin.

Rautaa rajalle

Tällä kertaa laivan muodossa.

Passit: kyllä

Mälkiä

Pimeää, vaan kaunista. Ei tämä sulku kyllä.

torstai 27. elokuuta 2009

Paineet ylös

Ja kun saatiin lisää halkoja, niin mikäs siinä. Kuormaliinoilla kiinni, niin ei varas yllätä. Eikä tuuli.

Valmistelut tehty

Ei päästänyt maistraatti helpolla, kortin onneksi sai ystävänpalveluksena. VHF/GPS-yhdistelmien kanssa on opeteltavaa, kantapään kautta varmaankin.

Wäylistä ja hankkeista

Täytyypäs nyt illan ratoksi kirjoittaa Savonlinnan väylähankkeista vielä…

Kun puhutaan Savonlinnan ohitusväylistä, pitää ajatella tosiaan niin vesi- kuin maantieväylääkin. Esteettinen ja liikenteellinen näkökanta kiistelevät usein vailla keskinäistä kosketuspintaa ratkaistaviin ongelmiin, joita on noin kaksi: VT 14 tuo raskaan kaluston kaupungin keskustaan, ja Kyrönsalmen sillan avaus aiheuttaa hetkellisen ruuhkan katkaisten valtatien liikenteen. Hankkeen nykytilannetta ja taustaa voi tutkia Tiehallinnon sivuilla.

Sekä esteettiseltä että liikenteelliseltä kannalta olisi varmasti edullista saada kaupungin pääkatua halkova läpiajoliikenne minimoitua tai siirrettyä ”jonnekin”. Vaihtoehtojakin vain on kovin vähän, missä valossa suunniteltu reitti vaikuttaa kohtuullisen järkevältä. Olisiko tien rakentaminen Savonlinnan liiketoiminnan kannalta edullista – vaikea sanoa. Heinolan keskustan yrittäjien kokemuksia ohitustien rakentamisen jälkeen voisi kysyä, jos tulisi vielä joskus käytyä siellä.

Savonlinna on rakennettu ainutlaatuiselle paikalle järvikapeikon saarille. Edes useammat kuin satunnaiset rumat talot eivät voi peittää subjektiivista kokemusta maisemien ja sijainnin upeudesta. Onnistuuko täyttömaalle rakennettu ohitustie tässä?

Miten isosta hankkeesta Savonlinnan ohitustiessä sitten lopulta on kyse? Ovatko Smith ja Polvinen heränneet henkiin rajaseuduilla ja onko kyseessä kevyt ylimitoitus epärealistisin tulevaisuusarvioin?

Vai haluaako pieni kaupunki valtion rahaa työllistääkseen väkeään ja parantaakseen kaupunkieloa? Ohitustiethän Savonlinnalla oikeastaan jo on molemmin puolin, valtatiet 5 & 6 sekä vastaavat Savon ja Karjalan radat. Tiehallinnon sivuja lukiessa vaikuttaa kuitenkin siltä, että jotain siellä tapahtuu, ja kymmenen vuoden päästä ollaan varmaankin päästy etukäteisruikutuksesta jälkiviisauteen.

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Laitaatsillan kohtalosta

Tässä muutamia juttuja Itä-Savon arkistosta tältä vuodelta:

Höyrypursiseura-aktiivit ajavat kovasti kaupunkia perustamaan "höyrylaivapuistoa" Riihisaareen. Samaa mieltä on Itä-Savon päätoimittaja.

Tämän jutun perusteella telakkatoiminta (tai muu yritystoiminta) Laitaatsillassa ei lakkaa ainakaan kaavoituksen takia.

Tämä silta-asiahan liittyy siihen jo surullisen kuuluisaan tiehankkeeseen.

Haislahteen, toisin siis kuin Laitaatsiltaan, ollaan lehden mukaan suunnittelemassa asuntoja. Lieneekö viljavarasto suojeltu?

Jokainen tehköön omia johtopäätöksiään, yhtä totuuttahan ei ole. Vaan se lienee selvää, että avoimuudelle asioiden valmistelussa olisi tilaa. Älyllinen epärehellisyys puolin ja toisin on niin kovin turhauttavaa.

tiistai 25. elokuuta 2009

Aika saannoksia


Ankkuri jäi ylös ja suuri osa pleissauksistakin odottaa tekijäänsä. Mutta laivaan saapui VHF-puhelin, mallia painava. Maston ajovalojen salainen koodi löytyi 'masto ala'-kohdasta ja ensi kerralla muistettaneen laittaa mastoon polttimollinen lamppu.

Hytit ja keittiö raivattiin, nyt pärjätään isommillakin aalloilla. Päällikön hytin salaisen kaapin sisällys siirrettiin, jos mahdollista, vieläkin salaisempaan paikkaan. Ja eräs lukemisto odottaa herrasmiehiä Varustamon hytissä.

lauantai 22. elokuuta 2009

Laatikoita - remix

Kukapas ottaisi tällaiset tehtäväkseen? Olisivat aika sopivia..

lauantai 15. elokuuta 2009

torstai 13. elokuuta 2009

maanantai 10. elokuuta 2009

Maanantainen Hietalahti

Väittivät kaikkien koneidenkin jo pyörineen. Koeajo syyskuussa?



Vaan mikä on telakka-alueen tulevaisuus? Eräänlaista perinnelaiva-aluetta on pidetty vuosia keskusteluissa. Vai vievätkö asunnot valtuustossa sittenkin voiton..

tiistai 4. elokuuta 2009

Ei nimi laivaa pahenna

Mutta otettiin silti kirjaimet pois..

maanantai 3. elokuuta 2009

Nähdään taas

Eipä ollut Lappeenrannan matkustajasatama matkalaisille vieraanvarainen. Kukapa tällaista höyryrotiskoa tosin haluaisikaan rantaansa pilaamaan, saatika ihmisiä houkuttelemaan.

Vaan kiitokset Kanavansuu-aktiiveille, osoitettu paikka on oikein toimiva.

Nyt jotain aivan muuta, jotta jaksaa taas maksaa veroja. Ta ta ja auf wiedersehen.

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Myydään Pate

41 000.

Laiva lähtee

Daada daa

Tänään ei olla Mikkelissä, huomenna en tiedä missä..

lauantai 1. elokuuta 2009

Suomi elää

Myös metsästä.

Päihäniemi takana

Vaan mitä lienee edessä..

Liittokivi

Ja sen selkä. Aurinko aurinko blaa blaa blaa..