tiistai 27. heinäkuuta 2010

Kohti Pohjoisrantaa

Seikkailut lähenevät loppuaan. Tuuli kääntyi yön aikana lounaaseen, mutta ei ehtinyt tuoda mukanaan aaltoja. Paha olo piti siis hankkia muilla keinoin - ei ongelmaa. Emäsalon eteläpuolella (kuvassa) oli havaittavissa pientä huojuntaa, mutta suurimman osan ajasta matkustavaiset saivat parantaa itseään peräkannen auringossa. Puuta paloi ja hauskaa oli, milloin seuraavan kerran?

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Kohti teekkarihuumorin alkulähteitä

Suuntana Trastvikin kulttuurikeskus. Kulttuurin määrittäköön jokainen itse. Matkalla puuttui yllättävän monta viittaa. Perillä oli toimiva sauna, joka oli hieman yllättävää. Veneily/vesihiihto kaatui moneen yhteensattumaan.

Porvoo - Borgå

Yö ilman saunaa maksoi 40 euroa. Elämä on? Ainakin Porvoossa.

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Elossa taas

Saimaan regatoiden ja muun hassun hauskan jälkeen, laitettiin tulet alle ja tilattiin vähän halkoja. Rahaa siis on. Tai oli.

Tuulesta ja semisti epämääräisistä ohjeista huolimatta saavuimme Tammisaloon, upean puuhuvilan laituriin. Naapurien ihmetyksestä ja padotuista vastalauseista huolimatta laiva jäi rantaan. Meno oli kovaa, yltyen Jaakon (foe real) heittäessä kylmän (foe real) kiven mereen. Illan isännän mukaan tapahtumassa ei juhlittu, vaan juotiin viinaa. Hyvä niin.

Aamu tuli. Ja meni. Sitten (joskus illalla) jatkettiin matkaa. Kova itätuuli (ja maininki) antoi meille hyvin syyn ajaa sisäväylää kohti Porvoota. Majvikin kohdalta itään kulkeva reitti oli kapea ja kaunis sekä tuuleton, jopa suositeltava. Sköldvikin öljynjalostamon kohdalla (kuvassa) ei tapahtunut oikein mitään erikoista.

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Ulospuhallusventtiilin kunnostus

Kuumapuolen venttiili vaati hionnan ja samalla tiivisteet vaihtuivat uusiin. Nyt taas vedenkeitto onnistuu (ja etenkin kattilan ulospuhallus Itämeren herkuista).








Osa osista päätyi klassisesti laiturin rakoihin