perjantai 30. maaliskuuta 2018

Tuubiremontti, osa III

Viikot muuttuivat uusiksi vuosiksi ennenkuin tuubiremontin seuraava osa näki päivänvaloa. Helmikuun ensimmäisen viikonlopun alussa oli suurta uhoa, että tämä olisi viimeinen kerta putkien ja niiden tumppien irrotukselle. Kuinka väärässä olimmekaan. Etujoukko oli saapunut paikalle jo hyvissä ajoin perjantaina ja pillit punaisina pojat painoivat putkia poikki. Ei heitä tosin montaa kertaa tarvinnut houkutella kohti saunaa. Poikia siis.
Perjantain pojat putki päällä.
Koska perjantaina jäivät paikalliset soittoruokalat enemmälti kokematta, niin lauantaina oli joukkojen tarkastus käynnissä telakalla jo ennen puolta yhdeksää. Loppujen putkien katkaisussa ei mennyt lopulta kauaa, mitä nyt kaasujen loppuminen vähän välistä hidasti. Putkien ulosveto tarkistusluukustakin sujui jo lähes rutiinilla. Lounaalla jopa vähän jo hymyilytti.
 
Talviunta nukkuvan laivan herättelyä aamuvarhaisella.


Osa irrotetuista putkista. Tätä kasaa ei olla jättämässä alueen tilataideteokseksi.

Happea.. perkele!

Muitakin talventörröttäjiä näkyi kinosten keskellä.

Viimeisten tuubien polttoleikkaus käynnissä paapuurin lieskauunin puolelta.
Lounaan jälkeen alkoi todellinen savotta. Polttoleikkauksen jälkeen kaavelilevyihin eli seiniin, jossa tuubit ovat kiinni, jäi vielä kiinni tuubien päät eli tumpit. Näistä yksi oli otettu harjoituksen vuoksi irti jo edellisellä kerralla eli enää oli jäljellä 267 kappaletta. Näiden irrottamiseen on periaatteessa kaksi tapaa:
 1) Lämmitetään tumppia kaasu-asetyleeni-sekoituksella ja löydään sitä joko kattilan ulko- tai sisäpuolelta kasaan, jotta se irtoaisi kiinnityksistään ja sen voisi lyödä kokonaan pois

2) Polttoleikata tumppi halki ja sen jälkeen lyödä se irti. Tässä tavassa suurena vaarana on kaavelilevyn vaurioittaminen.

Laurin tuubiremonttiporukassa oli ehkä havaittavissa näiden kahden koulukunnan yhdistelmää ja lopputulokseenkin taidettiin päästä jonkinmoisella hybridimallilla.  Laurin kahden lieskauunin (molemmilla tulitorvilla omansa) on varmasti teknisesti upean kehittynyt, mutta kyllä se työskentelyn lieskauuneissa tekee todella, todella ahtaaksi. Ehkä tästäkin syystä hommat aloitettiin helpoimman kautta eli nokikaapin puolelta, jossa tilaa on enemmän. Alkuun lämmitettiin tumppia sisältä ja sitä lyötiin sivusta, kattilan ulkopuolelta lysyyn taltalla tai vastaavalla ja moskalla (lyhytvartinen pajavasara). Muutaman ohikiitävän hetken sai varustaja-amatööri käyttää moskaa, kunnes tuubiremontin johto hälyytti ammattilaiset hätiin kakkosketjun tieltä.
Superammattilaiset tekevät töitä vaikka toinen käsi selän takana. Tai pitämässä tupakkia.
Tumppia lämmitetään kaasuliekillä. Tumppia on jo lyöty kasaan ylhäältä päin ja sen muodonmuutos on selvästi havaittavissa.

Ammattilaiset paikalle: Miika Soininen moskan kanssa ja Kalle Vasara lämmittämässä
Kipinäsuihkulta suojaudutaan kattilan sisällä. 
Suuri jännitys oli siitä, että kuka talkoolaisista oikeasti mahtuu kattilan sisään. Mukaan oli houkuteltu jopa nuorisovahvistus, jotta sisäänpääsy kattilaan varmistettaisiin. Laurin kattilan haaste on se, että se varsin suuresta koostaan huolimatta on suunniteltu hyvin vekkulimaisesti. Sisäänpääsyaukon eli ns. miesluukun alapuolelle on asennettu kattilaa jäykistävät sidetangot. Jos siis 200 x 300 miesluukusta sisään mahtuisikin, niin miten keplotella itsensä kattilan pohjalle kolmen sidetangon välistä. Ja saati takas ylös ja ulkoilmaan. Vaan sinne solahti varustajista hoikin ja ehkä muutenkin pätevin. Seurakseen otti nuorisoketjua, sillä vain kaksin työ olisi riittävän tehokasta: toinen lyö ja toinen pitää talttaa tai muuta terää. Tai kuten myöhemmin opimme, niin nopeiten työ menee kahdella moskalla: toinen pitää toista moskaa ja toinen lyö siihen toisella moskalla. Paljon toista ja toisintoa. 


Varustaja itse näyttämässä mallisuoritusta kattilaan menosta miesluukun kautta. Tapauksesta on myös arveluttavaa videomateriaalia, mutta koska se saattaisi järkyttää osaa lukijoistamme, niin jätämme sen julkaisematta.

Varustaja pitää ja Veeti Viitikko lyö punahehkuista tumppia kattilan sisäpuolelta. Lämmitys tapahtuu lieskauunista käsin.

Huolto on yksi tärkein, ja samalla valitettavasti ehkä ajoittain aliarvostetuin, osa höyrylaivatalkoita. Tuubiremontissa keskellä talvea sen merkitys vain korostuu. Syksyllä saimme suussasulavaa (ja lämmintä!) lasagnea, nyt oli tyytyminen läheiseen ABC-puhvettiin. Onneksi välipalaksi oli katettu lehtikuusen vienolla aromilla paistetut makkarat ja sunnuntaina oli J. Luostarisen upeat kirkkokahvitarjoilut!






Seurahuoneen sauna oli taasen varattuna lauantaille, mutta tällä kertaa homma ei enää pelannutkaan yhtä hyvin kuin aikaisemmin. Olutta sai vain erikseen tilaamalla, kulutuksen mukaan laskutus ei onnistunut ja muutenkin oli kokonaisuus vähän niin ja näin. Ei jatkoon. 

Sunnuntaina aamu alkoi a:lla eli aikaisin. Kilpailevat varustamot kuulemma olivat jo internetissä olleen huolissaan, mutta "ollos huoleton, poikas valveil' on!" Tavoitteena oli päivän aikana saada kaikki loput tumpit irti, mutta niin vaan olivat tiukassa, että tästä haaveesta piti sunnuntai-illan pimetessä luopua. Parhaimmillaan - tai siis pahimmillaan - yhden kierteellisen tumpin irrottamiseen saattoi mennä melkein 20 minuuttia.
Juuri irrotettu, vielä punahehkuinen tumppi jäähtymässä lumiämpärissä.