Lappeenrannasta irrottiin aamulla hiljaisissa tunnelmissa, mutta kuitenkin aikataulun mukaisesti. Viileä ja poutainen sää saattoi laivan kanavaan, ohi vanhan Vapon telakan, joka oli Laurinkin kotipaikka yli 50 vuotta.
Ensimmäinen sulku, Mälkiä, saavutettiin klo 9:40 ja kanava suoritettiin kymmenessä minuutissa. Suomen puolella kaikki sulkualueet on nykyään aidattu ihastuttavan kauniilla parimetrisillä teräsverkkoaidoilla (Venäjän puolella ei!), varmaankin erinäköisistä turvallisuussyistä. Sen lisäksi, että ne näyttävät kamalilta, estävät ne pääsyn kanavalle - tai sieltä pois. Tämä konkretisoitui Mustolassa, jossa yritimme jättää yhtä matkustajaa pois. Enkä nyt usko, että kanavamuseon kannattaa odottaa yleisöryntäystä vesikulkuneuvojen puolelta.
Saimaan kanavan kauttakulkumaksua ei enää ole, mutta muuten liikennöintiin liittyvät asiat olivat suunnilleen pysyneet ennallaan. Etukäteisilmoitusta suositellaan, viisumit hoidettava, passikopioita voi ehkä tarvita, miehistöluettelot viitenä kappaleena, jne. Työläintä oli saada Trafilta rekisteriote englanniksi. Edellisellä kerralla molempiin suuntiin ajettiin yöllä (kanava on auki 24h, Venäjän tulli rajoitetummin), jolloin muuta liikennettä ei ole ja matkanteko sujuu häiriöttä. Tällä kerralla ajettiin päivällä ja hidasteitakin riitti. Saimaan kanavan veneliikenneohjeet ovat tautologiastaan huolimatta ihan toimivat. Ehkä silti pieni oikoluku ja selventävät kuvat eivät olisi pahitteeksi (onneksi vuoden 1981 merikorttiin oli edellisellä kerralla tullut tehtyä merkintöjä). Hämmentävää oli, että kysyttäessä ei kukaan viranomaisista osannut oikein antaa mitään ohjeistusta kanavassa liikennöitiin (saati tarvittaviin dokumentteihin; lähettivät lähinnä vääriä/vanhentuneita dokumentteja). Enkä osaa ihan sanoa, että mikä on työnjako Liikenneviraston ja Liikenne- ja viestintäministeriön välillä on, vaikka LVM näin asian tiivistääkin: "Kanavavaltuutetun apuna vuokrasopimuksen täytäntöönpanoa valvoo liikenne- ja viestintäministeriössä toimiva Saimaan kanavavaltuutetun toimisto. Suomen puolella Saimaan kanavan liikennöinnistä vastaa Liikennevirasto."
VHF-puhelimet oli edellisen merimatkan jälkeen arkistoitu jonnekin todella hyvään paikkaan, johon ne jouduttiin jättämään tämänkin matkan ajaksi. Tämä loi lisää paineita yhteysupseerille ja varsinkin hänen kännykälleen. Emme joka kerta ehkä olleet ihan samalla aaltopituudella Saimaan kanavavaltuutetun toimiston kanssa, mutta eteenpäin silti päästiin. Toki varoitukset vastaantulevasta liikenteestä olisivat olleet välillä ihan mukavia.
Suomen puolella viimeinen sulku on Soskua, jonka lähellä pitäisi olla ollut näyttely kanavan historiasta. Lähellä, mutta aidan takana saavuttamattomissa siis. Jännää muuten on, että Soskua on ainoa Suomen puolen suluista, josta ei ole omaa wikipedia-artikkeliaan.
Nuijamaan raja-asemalle ajettiin vielä noin tunti Soskuasta. Matkalla muutama soitto sekä Kanavavaltuutetun toimistoon (ei kovin hyödykästä) että Nuijamaan raja-asemalle (ihan hyödykästä), niin raja/tullitarkastuksen liikkuvat partiot olivat meitä melkein odottamassa Nuijamaajärven rannalla. Valtioiden raja ylitettiin vihdoin vähän ennen puoli yhtä.
Pälli, se kalakukon sukulainen, aukeaa heti Torpan kapean jälkeen. Kanavavaltuutetun toimiston mukaan kanavassa ei ollut vastaantulevaa liikennettä, paitsi heti Pällissä, jossa jouduimme odottamaan jotain norjalaista (?) purjelaivaa 40 minuuttia yläpuolen laiturissa. Vihdoin päästyämme passintarkastukseen syynättiin niitäkin toiset 40 minuuttia. Allegrossa kaikki on toisin. Mutta plussaa siitä, että passintarkastus on auki kellon ympäri (testattiin viimeksi).
Pällin jälkeen matka jatkui keskeytyksettä alaspäin: Илистое (Lietjärvi), Цветочное (Rättijärvi), Искровка (Särkijärvi) ja lopulta Брусничное (Juustila). Osa nimistä on suoria käännöksiä, osa ihan muuta. Osan translitterointikin matkalla ihmetytti. Seutu oli kaunista ja ihmisiäkin näkyi ajoittain.
Lähinnä merta ja Viipuria olevan sulun, Brusnichnoen eli puolukkaisen, jälkeen odotti enää tullitarkastus. Sulkuporttien avautuessa odotti "pieni" yllätys, kun venäläisen rahtilaiva STK-1023 oli tyrkyllä samaan kammioon, keskellä väylää siis. Monikielisen huutelun ja muun reuhaamisen jälkeen laivat saatiin oikeaan järjestykseen (rahtilaiva sulun puolelle ja pikku hinaajamme meren puolelle) ja puun kuljetus Saimaalle pääsi jatkumaan. Kuten myös meidän matkamme Viipuriin. Tullissa oli odottamassa virkamiesten lisäksi myös venäläinen Saima-Balt Agency, johon oltiin muiden höyrylaivaharrastajien ohjeiden mukaisesti oltu etukäteen yhteydessä. Kaikki sujuikin näppärästi ja pikaisesti (virkailijat eivät edes käyneet laivalla), ainoa viive tuli siitä, että Suomesta saadut (ja etukäteen täytetyt) lomakkeet olivat vääriä (vanhoja ja vääränkielisiä). Tarkkuutta nyt.
Viipurin ohitustien siltaa ei luonnollisesti ollut merkitty 80-luvun alun merikorttiin, mutta eipä toisaalta siitä ollut mainintaa kanavaohjeistuksessakaan. Gvardijskyin rautatiesilta sentään on ollut paikoillaan jo neuvostoaikana.
Ennen rautatiesiltaa ohitetaan uusia ja vanhoja huviloita sekä Lavolan matkailukeidas ( pysähdyimme paluumatkalla), jossa kanava yhtyy Suomenlahdenpohjaan ja reitti johtaa kohti Viipurinlahtea. Lahdella huomasi konkreettisesti, miten keli merellä oli muuttumassa. Tuuli oli hakkasi väsyneitä kasvoja niin, että ajatus Viipurin suojasatamasta tuntui oikein lämmittävältä. Ja orastava ajatus saunasta vieläkin enemmän.
Viimeinen käännös kohti Viipurin linnaa, tuntui pitkän ajopäivän jälkeen helpottavalta. Se, että laituripaikkamme sijainti oli edelleenkin täysin epäselvä, ei tuntunut yhtään helpottavalta. Onneksi paikallinen yhteyshenkilömme (kiitokset höyrymiehet vinkistä) vastasi kännykkäänsä luvaten laveasti tilaa olevan. Vasta linnansillan laiturin länsipään tullessa näkyviin todella paljastui, että siellä oli se luvattu 20 metriä meitä odottamassa. Laituriin pääseminen toki vaati n. 145 asteen käännöksen pienveneiden keskellä, muttei se enää tässä vaiheessa matkaa ollut ongelma. Sähköt ja vartiointi olivat hoidossa heti, jonka jälkeen koko porukka syömään, saunaan, jne. Kaikki tämä järjestyi sataman "masterin" kautta. Ei voi kuin kehua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti