Suomalaisten side Viipurin (ven. Выборг, ruots. Viborg, saks. Wiburg) aika ajoin jopa hämmentää. Mutta katsellessaan pyhän linnan kaupunkia ei voi olla miettimättä, kuinka täydelliseen paikkaan se on joskus reilu tuhat vuotta sitten alkanut rakentumaan. Ja eihän ilman viipurilaista kenkätehtailija Alpo Koskista olisi Alkoakaan.
Ennen suurta matkaa Someenjärven poukamaisessa maisemassa laivaa, ja miehistöä, valmisteltiin tulevaan seikkailuun. Aktiivinen miehistö harjasi tuubit, poisti tuhkat, kaatoi naapurin metsän ja teki uudet varret hakoihin eli kekseihin. Laivan masto oli oikeastaan ainoa, joka vaati niitä niin sanottuja neuvoa antavia. Useampaan kertaan. Maston vanttien kiinnitystä oli Laurissa joskus aikanaan (jo Vapon aikaan?) korjailtu, ja vähän jatkettukin, jonkinmoisella tee-se-itse-menetelmällä. Vaikka masto itsessään on uusittu 90-luvulla, ei vanttien kiinnitykselle silloin tehty mitään. Tälläkin palstalla esiintynyt Haalausporukka vaihtoi kaksi vanttia Lauriin keväällä 2015. Matkustusasiakirjojen täyttö ja tarkistus onnistui vielä savusaunan ja calvadoksen jälkeen. Lahjaksi saatuun arvokkaaseen vuosikerta-Sorbukseen ei tarvinnut turvautua. Proviantin määrälaskentakin meni täysin suunnitelmien mukaan.
Alunperin varustamon suunnitelmissa oli vierailla Kotkan Meripäivillä, mutta siviilielämän haasteet ja kesän kaksinkertaisella nopeudella juokseva aika eivät tällä kertaa antaneet siihen mahdollisuutta. Osittain syynsä saattoi olla myös Uuras-Kotka välin avomeriosuudella tai höyrylaivatapahtuman hiukan hatarahkoilta kuulostaneilla järjestelyillä. Kun lueskeli tuulitietoja jälkikäteen viipurilaisen terassin auringonpaisteessa, huomasi tehneensä hyvänkin ratkaisun.
Ennen suurta matkaa Someenjärven poukamaisessa maisemassa laivaa, ja miehistöä, valmisteltiin tulevaan seikkailuun. Aktiivinen miehistö harjasi tuubit, poisti tuhkat, kaatoi naapurin metsän ja teki uudet varret hakoihin eli kekseihin. Laivan masto oli oikeastaan ainoa, joka vaati niitä niin sanottuja neuvoa antavia. Useampaan kertaan. Maston vanttien kiinnitystä oli Laurissa joskus aikanaan (jo Vapon aikaan?) korjailtu, ja vähän jatkettukin, jonkinmoisella tee-se-itse-menetelmällä. Vaikka masto itsessään on uusittu 90-luvulla, ei vanttien kiinnitykselle silloin tehty mitään. Tälläkin palstalla esiintynyt Haalausporukka vaihtoi kaksi vanttia Lauriin keväällä 2015. Matkustusasiakirjojen täyttö ja tarkistus onnistui vielä savusaunan ja calvadoksen jälkeen. Lahjaksi saatuun arvokkaaseen vuosikerta-Sorbukseen ei tarvinnut turvautua. Proviantin määrälaskentakin meni täysin suunnitelmien mukaan.
Konepäällikön viimein saavuttua alukselle pyhäpuvussaan, irrottauduimme Uutelan tilan rannasta ja suuntasimme läpi Someenjärven kapeikoiden ja Kirkkotaipaleen avokanavan. Liittokiven selälle päästyämme näkyvyys tippui alle muutaman sadan metrin. Veden erilaiset olomuodot ympärillämme olivat kuin linnunmaitoa, hapatettua ja huolella kylmennettyä sellaista. Puhe olikin, että onneksi Saimaa on illalla kauneimmillaan, niin päivällä ei ole sitten niin väliä. Mutta konehuoneessa ei ollut pulaa lämmittäjistä. Ja varustamon varomattomasti alakertaan nostama sininen muovikori tuli hyvin nopeasti tyhjänä takaisin kannelle.
Lappeenrannassa alkuperäinen suunnitelma oli jäädä yöksi Kanavansuun telakalle, josta nimen mukaisesti pääsisi nopeasti itse kanavaan. Vaan Suur-Saimaalta ihon alle kerätty inha viima vei meidät lopulta matkustajasatamaan, saunan toivossa. No saunaahan sai, kun laittoi euroja jonoon. "Tuon ei pitäisi olla köyhien harrastus", sanottiin jälkikäteen asiasta maristessani. Köyhyydestä välittämättä, tuntuu aina perin harmistuttavalta joutu maksamaan ylihintaa palveluista, joita ei oikein edes saa. Kuten esimerkiksi Lappeenrannassa joutuu. Pieni sähkösauna ilman uintimahdollisuutta oli lähes satasen.
Vaan kuinkas sitten kävikään..? Osa II tällä samalla kanavalla.. Stay tuned!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti