perjantai 3. marraskuuta 2017

Tuubiremontti osa I

Tänään alkaa Savonlinnassa s/s Laurin tuubiremontti. Jos kaikki menee hyvin, saa laiva uudet tuliputket keväällä 2018 ja tulevasta purjehduskaudesta tulee entistäkin loistokkaampi! Lauriin on vaihdettu tuubit edellisen kerran talvella 1996-1997, kuten alla olevasta lehtileikkeestä voi lukea. 

"Laurin kattila on varustettu kahdella tulitorvella ja erillisillä lieskauuneilla, tulipintaa 59m2. Tuubeja on 134, joista 44 on kierteisiä sidetuubeja ja 90 kaksiurareikiin kiinnitettyjä normaalituubeja. Pitkä korsteeni antaa hyvän vedon. 130 ivh:n höyrykone on hyvin suunniteltu eikä "hukkaa" höyryä. Niinpä Lauri on yksi helpoimpia laivoja lämmittää. Nämä seikat yhdessä huolellisen hoidan kanssa saivat aikaan sen, että Lauri ajoi vielä kesän 1996 alkuperäisillä tuubeilla. Tosin kymmenkunta vuotta aiemmin Enso oli uusinut muutamia ylärivin tuubeja; sen jälkeenkin oli puolenkymmentä tuubia jouduttu proppaamaan."

Tällöin alkuperäiset, vuodelta 1931 sidetuubit, päätettiin hyvän kuntonsa takia jättää paikoilla ja vaihtaa vain ns. normaalit tuubit. Lauri on historiansa aikana seissyt vain kaksi kesää (1969-70), joka ehkä osaltaan selittää sidetuubien pitkää käyttöikää. 

Kesällä 2017 kattilan vesipainekokeen yhteydessä huomattiin usean sidetuubin mehivän eli niiden päästä tihkui vettä. Sidetuubit päätettiin propata eli tulpata purjehduskautta 2017 varten, jotta laivalla voisi kuitenkin ajaa. Proppujen määrä nousi kuitenkin niin isoksi, että varustamo päätti tehdä tuubiremontin. Samalla päätettiin vaihtaa kaikki tuubit, sillä vuonna 1997 laitetut tuubit ovat jo yllättävän huonossa kunnossa. Onko kyseessä väärä materiaalivalinta, merellä vietetyt kolme vuotta, kemikaalien välttely vai "huolellisen hoidon" hiipuminen - se jätettäneen rantaparlamenttien päätettäväksi.

Koska kyseessä on työmäärällisesti sekä taloudellisesti selvästi suurin ponnistuksemme, niin toivottokaa meille onnea. Sitä tarvitaan. Suuret kiitokset Olli Torvinen ja muut avustavat tekijät jo tässä vaiheessa!

Kalle Salmisen teksti tuubiremontista Korsteeni-lehdessä vuonna 1997. Kirjoituksen mukaan uusien tuubien seinämävahvuudesta "käytiin pitkä ja vilkas keskustelu".

Lokakuisena lauantaiaamuna Lauri seisoi Laitaatsillan telakan rannassa, jo melkein kylmänä, kun tuubin puhkeaminen oli yöllä havaittu. Edellä olevalla puulaivalla sen sijaan varustauduttiin alkavaan karvalakkiregattaan täysin palkein.

Höyrylaivagurut Kalle Salminen ja Kimmo Ruuskanen manglaamassa Laurin uusia tuubeja keväällä 1997.


Ei kommentteja: