torstai 14. lokakuuta 2010

Projekteja läheltä ja kaukaa










Gustav, Beckholmen










Frej, Svartvik










Saga, ?










Nimetön, Hundudden









Kiiski ja Kiiski II, Ikaalinen









Olle, Gotland










Laxen, Gysinge


Monenmoista on. Sano sinä hinta.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Perinnelaivalauantai

Lankalauantain jälkeen vuoden tärkein lauantai järjestettiin tänäkin vuonna jälleen lauantaina. Höyrylaivaa, purjelaivaa, sluuppia, satamajäänsärkijää, autolauttaa, pika-alusta (vai mitä ne on..?), ravintolalaivaa ja vaikka mitä kaikkea oli Kauppatorin rannalta nähtävissä lauantai-iltapäivänä. Osa laivoista jopa oikeasti liikkui, osasta sai olutta ja osa laivoista oli sopivia näihin molempiin tarkoituksiin.

Yhtä kaikki, sisäiselle villapaidalle oli tarvetta lokakuun koleassa säässä. Onneksi varustamo oli ollut kaukaa viisas ja siirtänyt varustamon hytin baarin(?) peräkannelle, josta tulikin regattakansan vaelluskohde. Ainakin niiden, jotka olivat Laurin kyytiin mahtuneet.

Tulet laitetttiin alle jo keskiviikkona, paineita nosteltiin hitaasti pitkin perjantaita ja lämpöä puhalleltiin hytteihin (ilmanvaihdosta huolehtien), jotta home ja kosteus pysyisivät paremmin poissa. Valitettavasti aurinko ei suonut antejaan niin runsaasti kuin viikolla, mutta Suomenlinnan panimoravintola, jonne Kustaanmiekan kautta koukattiin, onneksi soi. Neljän (Armas, Lalli, Lauri, Norrkulla) höyrylaivan regattapurjehdus ei ollut kovin pitkä ja näyttävyyden kanssakin oli vähän niin ja näin. Mutta höyrylaivojen ja perinnepurjelaivojen yhteinen saapuminen Kauppatorille oli kyllä komiaa! Yhteistyötä ja yhteisiä tapahtumia lisää vaan - hienolta näytti!

perjantai 8. lokakuuta 2010

This just in

Turso liikkuu tänään aamupäivällä Hietalahdesta Kauppatorille. Hys hys.

torstai 7. lokakuuta 2010

Savuna ilmaan

Viikonlopun perinnelaivatapahtumia ajatellen siivosi särmikäs iskuryhmä homeet ja muut luonnottomat laivasta pois. Kosteus oli valitettavasti ehtinyt tunkeutua nahan alle ja kaikkialla kukki. Neuvokas kansimies ehdotti vastaisuuden varalle synteettisiä aineita. Näistähän on jo aiempaa kokemusta lattiatasossa ja hyvä on.

Tulet laitettiin alle jo keskiviikkona. Puuta ehtii palaa ennen lauantaita mottikaupalla, mutta mikäs tässä on harrastaessa. Remontteja on edelleenkin tekemättä. Ehkäpä nämä hiljaisuudesta kommentoivat tulevat sen joskus rikkomaan - vaikkapa kulmahiomakoneen kanssa. Vaan vakavasti tarkoituksena on soljutella septitankit paikalleen lähitulevaisuudessa ja saada katto pitämään vesi yläpuolellaan. Ehkä sitä sitten jouluna sisätöihin.

Laiva liikkuu seuraavan kerran siis lauantaina. Kameran kanssa kannattaa olla liikkeellä Kauppatorilla joskus klo 15 ja 16 välillä. Luulisin.





J.K. Onko toi otsikko jo niin käytetty kuin miltä se kuulostaa? Nämä tuuliaiheiset otsikot ovat jo vähän nähtyjä...

maanantai 4. lokakuuta 2010

Karvalakkisen kiitoksen metsästys

Lakki. Lepo. Lakki. Ei lepoa.

Aika perinteisin menoin manattiin tänäkin vuonna kaikki karvaiset päähineet esiin ja Saimaan höyrylaivat purjehduskauden viimeiselle reissulle. Ihan niin montaa laivaa ei liikkeellä nähty kuin parhaimpina vuosina on totuttu (taisi tänä vuonna olla 13?). Ja liikkeelle päässeiden laivojen miehistökin näytti kovin harvalukuiselta. Toista kertaa karvalakkiregatassa olleen s/s Heinäveden hyteissäkin olisi ollut tilaa vaikka useammallekin asiasta innostuneelle.

Savonlinnan sataman perusparannuksen piti valmistua keväällä ennen purjehduskautta. Olipa vieläkin kesken. Ehkä paikallisia ei kiinnostanut hyppiä hiekan ja aidattujen alueiden läpi ja olivat jääneet lauantaiaamuna kotiin. Kovin oli nimittäin autiona kaupunki laivojen lähtöhetkellä. Majakasta ja Sillansuusta sai perusjutut. Parasta oli kuitenkin Heinäveden täysihoito; valmiit hytit, upeat ruoat ja Lailan ammattitaito.

Myynnissä olevaa Keihäslahtea emme saaneet aikaiseksi katsastaa. Harmi sinänsä.

Tunnelmallinen ilta Saimaalla mallia 2010.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Vätternin vanki - vaan kuinka kauan?


Siivetönnä ei voi lentää, eikä keulatonna purjehtia. Vai miten se meni. Ainakaan aikaisemmin 36 metriä pitkä s/s Motala Express ei ole mahtunut Götan kanavan 32 metriä pitkiin sulkukammioihin, ollen näin rakennusvesistönsä ikuinen vanki (Vätterns fånge). Mutta ajat muuttuvat ja raha maailmaa pyörittää. Nykyiset omistajat haluavat siirtää laivan Tukholmaan.

http://mvt.se/nyheter/motala/1.958085-motala-express-lamnar-vattern

Jutun mukaan keulasta otetaan kolmisen metriä pois (riittääkö muka??) ja keulaan tuleva aukko peitetään vesitiiviillä laipiolla, jotta laiva voidaan viedä kanavan läpi.

Kuulostaa keksityltä, vaan lienee täysin totta. Laiva on tällä hetkellä telakassa, ankkuripeli ym. keulan artefaktit poistettuna. Tarkoituksena on siirtää laiva Tukholmaan vielä tämän syksyn aikana.

Mieleenkiinnolla jäämme seuraamaan operaation seuraavia vaiheita...

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Lautalla Laajasaloon vuonna 2015?


Erilaiset lautat ja muu Helsingin tuhottu lähiliikenteen höyrykalusto tulivat mieleen jostain syystä, kun lueskelin Helsingin kaupunkin suunnitelmista Laajasalon joukkoliikenteen suhteen. Tukholmassahan kaupunkiliikenteessä on edelleenkin jäljellä yksi höyrykäyttöinen lautta, Djurgården 3, muutama muu dieselillä.

Pilvessä on hopeareunaa ja maailmalla mahdollisuuksia. Eli tästä sitten kaupunginosayhdistyksille pientä projektia ja kaupungille matkailuvalttia? Ymmärtääkseni runko on myynnissä ja siihen ovat myös kone ja kattila olemassa.

http://www.faktaomfartyg.se/sexan_1903.htm

Ja aluksen nykykunto sekä sijainti:

http://www.askjoh.se/24_12_2006_012.jpg


Näytä Beckholmen suuremmalla kartalla


Päivitys 10.9.2010:

Vielä enemmän historiatietoa aluksesta löytyy täältä.

torstai 19. elokuuta 2010

Puuhaa pimeneviin iltoihin

Kertovat kovasti maakunnista, että laivat eivät liiku ja miehet harmaantuvat kiikkustuoleihinsa. Nyt siis ylös, ulos ja laivanrakennushommiin, sillä Ruotsissa olisi laivaa myynnissä (taas). Kun hetken pohdiskelee, että kuinka monta höyrylaivaa Suomesta on valunut länsinaapuriimme, niin pitäisi päästä sellaiseen lopputulokseen, jossa tätä virtaa voisi välillä kääntää toiseenkin suuntaan.

Vaan maailma ei ole täydellinen, kuten ei tämä laivakaan. Nykyiset omistajat ovat aikansa kuluksi(?) repineet siitä höyrykoneen ja kattilan ulos: "Maskineri och panna revs ur vid Söder Mälarstrand 1997." Mutta kyllä Stor Erikillä vielä rahaa tehdään, se on jämpti.

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Kohti Pohjoisrantaa

Seikkailut lähenevät loppuaan. Tuuli kääntyi yön aikana lounaaseen, mutta ei ehtinyt tuoda mukanaan aaltoja. Paha olo piti siis hankkia muilla keinoin - ei ongelmaa. Emäsalon eteläpuolella (kuvassa) oli havaittavissa pientä huojuntaa, mutta suurimman osan ajasta matkustavaiset saivat parantaa itseään peräkannen auringossa. Puuta paloi ja hauskaa oli, milloin seuraavan kerran?

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Kohti teekkarihuumorin alkulähteitä

Suuntana Trastvikin kulttuurikeskus. Kulttuurin määrittäköön jokainen itse. Matkalla puuttui yllättävän monta viittaa. Perillä oli toimiva sauna, joka oli hieman yllättävää. Veneily/vesihiihto kaatui moneen yhteensattumaan.