torstai 23. huhtikuuta 2015

Liian helpot talkoot

Tuntuuko siltä, ettet ole osallistunut riittävästi varustamon töihin? Keväisin laiskottaa ja on kivampi jäädä kotiin tuijottamaan Yle Areenaa? Varmemman vakuudeksi olet hankkinut pari vaimoa ja lapsen, jotta ainakin syitä löytyisi... Toisaalta.. heinäkuussa maistuisi lonkero peräkannella niin perhanan hyvältä.

Ei hätää, höyrylaivavarustamo Laurin anekauppajaosto on kehittänyt puuhaa, jota voi tehdä omalla kotisohvallaan - ilman haalareita ja hanskoja. Laivalla tarvitaan (talkoissa ja ajossa) valtavia määriä kangasrättejä; messingin kiillotukseen (lonkerojengin suosikki!), lian ja öljyn pyyhintään, suoja-aineiden levitykseen.. Näitä ei koskaan tunnu olevan riittävästi, joten nyt on aika osallistua talkoisiin.

1. Ota vanha lakana tai t-paita (periaatteessa mikä vain tekstiili käy, mutta siitä ei saisi lähteä mitään nukkaa/nöyhtää/solunesteitä irti).


2. Ota sakset.


3. Leikkaa lakana (tai muu tekstiili) n. 20cm x 20cm neliöiksi. (saavat olla isompia tai vähän pienempiäkin)




4. Palaa kohtaan yksi.

Näitä ohjeita voi toistaa siihen saakka, kun muovikassi/jätesäkki on täynnä. Kehittyneet talkoolaiset voivat värkätä kotona myös veekalankoja, mutta siihen ohjeet sitten ensi kerralla.

Ei kommentteja: