perjantai 25. syyskuuta 2009
maanantai 20. lokakuuta 2008
Carwalacciregatta - tarinoita syksystä ja laivanvarustamisen vaikeudesta

Myönnetään, että tämä on vain laiskuutta. Mutta josko sitä taas ja siis ja innostuisi kirjoittamaan. Salaperäinen nimimerkki "S/S Lauri" jo eilen aloittikin. Katsotaan selviääkö lukijoillemme syksyn aikana tämän rantojen tietäjän oikeahenkilöllisyys. Vihjeistä maksetaan.
Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna oli perinteisesti perinteinen Carwalacciregatta (kirjoitusasu Seuran vanhoista kutsuista). Ennakkoilmoittautumisten perusteella laivan piti purjehtia täydessä miehityksessä ja hoitaa regatan jälkeinen talvikuntoon laitto kunnialla pois alta. Toisin kävi. Perjantai-iltana, keskellä yötä ja vielä lauantaiaamuna tuli kännykkään tekstiviestillä mitä erilaisimpia syitä. Mikäs siinä, ainahan syitä on. Laiva oli loppujen lopuksi lastattu reilulla kolmasosalla siitä, mitä alunperin oli sovittu. Sen aamun fiiliksiä varustamon taholla ei tarvinne kysyä.

Matkustajasatamaan ja Majakkaan päästyämme löytyi jo aurinkoa ja aurinkoisia kasvoja. 14 höyrylaivaa ei ole huono saavutus. Upein näky oli S/S Karjalankoski, jonka nykykunnon kehumisessa loppuvat sanat kesken. Uudet omistajat ovat tehneet aivan mahtavaa työtä! Pohja, kansirakenteet, sauna, kannet, kaikki.. kaikki oli uusittu. Toinen työvoitto oli S/S Enso, joka saapui Savonlinnaan Mikkelistä omalla höyrykoneellaan, Puumalasta eteenpäin tosin yhdessä Anteron kanssa. Laiva liikkui siis höyryllä ensi kertaa sitten vuoden 1965! Kesän aikana on kuulemma juotu olut jos toinenkin, jotta 310 hevosvoiman trippelikone on saatu liikkumaan.
Päivän aikana aurinko ja pilvet kävivät kovaa kisaa, kumpi saa olla enemmän esillä. Iltaa kohden valo ja lämpö taisivat kyllä voittaa. Luontopolku jäi taasen väliin, mutta Halla XVII:n miehistössä esiintynyt dispanssi-mies keräsi palkinnot sieltä sekä paras karvahattu-kilpailusta. Aamulla olo sen mukainen.

Sunnuntaina lähdettiin verkkaisesti Laitaatsiltaan. Edessä oli putkien avaamista, vesien poistamista, siivoamista, jne. Alakerran jengi hoiti koneen ja kattilan, muut sitten hajoilivat ns. perussiivouksen kanssa. Tyhjensimme kaikki tavarat pois perähytistä, keittiöstä ja päällikön hytistä tulevaa remonttia varten. Tähän hommaan olisi ehkä tarvittu muutamat kädet lisääkin. Pertulle toki puoli pistettä sunnuntailäsnäolosta.
sunnuntai 24. elokuuta 2008
Fiestan jälkeen

Suomen höyrypursiseuran paviljongissa Savonlinnan Laukansaaressa sitsattiin vajaan kolmenkymmenen hengen voimin. Suurin osa tuli juhlapaikalle s/s Laurilla, loput lautalla auton kyydissä. Illan ohjelmassa oli shampanjan ja savumuikkujen lisäksi intensiivistä hauskanpitoa, livemusiikkia ja valonheittäjätoimintaa. Osan juhlakaluista väitettiin vaihtaneen asuaan joka toinen minuutti - pitääneekö tuollainen paikkaansa.
Äärettömät kiitokset kaikille osallistuneille. Vähän kiitoksia myös niille, jotka paikalle eivät päässeet. Ja s/s Tommin varustamolle sekä kommodorille kiitokset kestämisestä.
Seuraavaksi ajetaan lokakuussa (3.-6.10.). Jää Kotkan höyrykurssi väliin, kun Carwalacciregatta(tm) kutsuu.
J.K. Jos jollain on tästä viikonlopusta mitään kuvia, niin Varustamo ottaisi niitä todella mielellään ainakin nähtäväksi.
lauantai 2. elokuuta 2008
Matka entisyyteen
.jpg)
Muroleen kaunis kanava-alue jäi taakse aikataulun mukaisesti klo 15 jälkeen. Laiva muuten pysähtyi reitillä kaikissa laitureissaan, ollen näin hiukan myöhässä Tampereella. En tiedä johtuiko kauniista päivästä vai mistä, mutta jokainen laituri oli täynnä ihmisiä ottamassa laivaa vastaan ja jokaisella laiturilla myös matkustajia tuli ja meni. Häivähdys sitä entisyyttä vaiko ihan todellista nykyaikaa?
Tarjanteen trippelikoneeseen tutustuttiin ja yritettiin (tai lähinnä minä yritin) vaikuttaa alan ammattilaisilta vertailemalla laivaa muihin vastaaviin(?), kunnes konemestari kertoi tekevänsä vain työtään, ilman mitään sen suurempia ideologisia höyrytaustoja. Kovia ovat työajat höyrybusineksessa, kun laiva ajaa kuutena päivänä (onko muuten ajanut koko kesän kuutena?) viikossa reittiliikennettä ja joka ilta vielä parin kolmen tunnin risteilyn ja sunnuntaisin tilausristeilyjä. Ja kaikki yhdellä miehistöllä.
Taitaa miehistökin olla tällaisten kesien jälkeen remontin tarpeessa, eikä pelkkä laiva..
maanantai 30. kesäkuuta 2008
Pohjois-Karjalan ekskursio - alustava aikataulu
Risteilyreitti ja aikataulu:
2.7. Ke: Lähtö Savonlinnan Laitaatsillasta klo 14.00 - Matkustajasatamassa klo 14.30 - kyytiin Tatu, Reetta ja Mikko - Oravissa klo 19.00 - kauppamahdollisuus, sauna? Eero ja Annamari saapuvat illalla.
3.7. To: Lähtö Oravista klo 9.00 - Vuokala klo 13.00 (kauppamahdollisuus?) - Rääkkylä klo 18.00. Illalla paikalle saapuvat Olli ja Juha.
4.7. Pe: Lähtö Rääkkylästä klo 10.00 - Joensuun Hasanniemessä klo 14.00 - rauhoittumista, laivan kunnostusta ja tavaran hankintaa. Sauna, kauppa, jne.
Illalla paikalle saapuvat Maija, Tiia, Minna, Mari ja Perttu.
5.7. La: Regatta! Jee! Muistakaa pukeutuminen, eli housut pysyvät jalassa.
6.7. Su: Eero, Annamari, Juha ja Olli jäävät pois, tilalle Valtteri ja Anni. Lähtö Joensuusta klo 14.00 - Jakokoskella klo 18.00, sauna.
7.7. Ma: Siirtyminen Kolille tai Enon taajamaan
8.7. Ti: Siirtyminen Enosta Kolille tai seisontapäivä Kolilla tai jotain aivan muuta - säävaraus. Teemu ja Anne kyytiin.
9.7. Ke: Siirtyminen Kolilta Juukaan tai Lieksaan. Viitsimisvaraus.
10.7. To: Siirtyminen etelään Pielisjoelle
11.7. Pe: Joensuussa iltapäivällä. Valtteri ja Anni jäävät pois. Eero ja Annamari kyytiin.
12.7. La: Seisontapäivä Joensuussa - risteilymahdollisuus. Humalavaraus. Mari ja Perttu poistuvat.
13.7. Su: Laivaan saapuu uusi isännistö ja laiva lähtee etelään klo 12.00. Vuokalassa illalla.
14.7. Ma: Laiva Rantasalmelle
15.7. Ti: Laiva Laitaatsiltaan
perjantai 27. kesäkuuta 2008
Menomatka Joensuuhun
Juhannustaikoja
Kapteenin höyrylokikirja XVIII-XXII/VI:
Matkalla haimme rautakaupasta erilaisia tarpeita ja maaleja sekä Klaukkalasta korjauksessa olleen vakuumimittarin. Halpaa? Ei suinkaan. Puuseppä tuli sovitusti paikalle laittamaan keulahyttiin uuden portaan, pintakaappeihin hyllyt (apupoika teki - tai se mikään poika enää ollut) ja varsinkin asentamaan ilmanvaihdon perähyttiin. Billtemasta hankituille, aurinkokennoilla toimiville huristimille porattiin reiät veneen ja hinauskoneiston alle,
Ai niin. Se skailetin katossa ollut reikä hitsattiin torstaina. Ei kestänyt kolmemillinen amatöörin käsittelyä. Onneksi ehtivät telakalta hätiin.
Sahanlahdessa tulivatkin yön mittaan kyytiin loput matkalaiset.
Halkojen riittävyys mietitytti varustamoa pitkään ja viimein ylpeys antoi periksi kysyä niitä lainaan, myös Sahanlahdessa olleelta Heikki Peuraselta. Halkoja toki saatiin, mutta maksetut lunnaat olivat raskaat. Todella raskaat. Mistään tietämättömät väittävät kuulleensa halkokauppojen alkaessa kovaäänisiä kehoituksia voimakkaaseen alkoholin käyttöön. Ei piä uskoa kaikkea mitä kuulee.
Aamulla otettiin tuoreet voimat käyttöön kannen alla ja yläpuolella. Puumalan jäätelökioskin kautta oltiin matkalla pohjoiseen. Ja mikäs oli ollessa, sillä keli oli upea ja maisemat myös. Laivalla oli mukana tässä kohtaa 17(!) hengen miehistö, joten ainakaan kannen/perunan/minkä vaan -pesijöistä ei pitänyt olla pulaa. Ajomiehille annettiin paljon vastuuta, jotta tulevia reissuja varten sitä itsevarmuutta tulisi lisää. Vähän hälyyttäväksi tilanne meni päivän loppupuolella, kun laiva teki pienen poikkeaman väylältä. Näitä sattuu, hyvä ettei sattunut pahemmin. Ja tästä opittaessa ei satu uudestaan. Ehkä myös laituriin ajonopeuksia pitänee tulevina aikoina hiukan alentaa.
Juhannuspäivänä jätettiin yksi miehistön jäsen Laukansaaren lossin mantereen päähän. Tämä olikin oiva harjoitus koulutuspäivän aluksi. Tuuli ja lossin ajoramppi (johon kiinnittäydyimme hetkeksi) haittasivat lähtöä sen verran, että toinen taaveteista kärsi hieman maalikatoa. Ehkä taavetin taipumiskykyä jopa mitattiin hieman (kyllä taipuu!). Tästä (ja varmasti kaikesta muustakin) suivaantuneena ohjasi ajomies Laurin mallikkaasti Savonlinnan matkustajasataman terasille pohtimaan seuraavia seikkailuja. Köysien kanssa toimimista oli käyty läpi ennen matkaa ja sen aikana. Normaalikiinnittyminen sujui mallikkaasti, mutta kokeillessamme vähän taitotemppuja (köyden ja koneen varassa laivan kääntämistä) jäivät mies ja köysi laiturille laivan jatkaessa matkaa. Pitänee kokeilla joskus uudestaan. Suunnitellut rantautumisharjoituksen Laukansaareen jäivät suuremmassa mittakaavassa väliin laiturin täyttöasteen antaessa mahdollisuuden todellisille vaaratilanteille, mutta kyllä rantautumiskunto parani miehistöllä kerta kerralta. Tästä on hyvä jatkaa!
Niin.. tansseja oli, lonkeroa(kin) juotiin, valoheittäjällä pelleiltiin ja menoa riitti. Sunnuntaina päästiin kotiin. Hyvä niin.
maanantai 16. kesäkuuta 2008
Vieraissa merellä
Kuviakin tuli, tosin väärän herkkyysasetuksen takia vähemmän kuin oli tarkoitus. Ja sitten loppui virta.
Sää sousi, välillä oli jopa oikein miellyttävää, toisinaan taas jotain muuta.
torstai 22. toukokuuta 2008
Tunteiden Rakotulkki
Klassikkoreissuista klassisin juontui mieleheni katsoessa ko. ravitsemusliikkeen kesätarjontaa osoitteessa http://www.sky-bar.fi/hoviohjelma.html
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Yleisö: "Jee, hyvä Janne Tulkki!!! Soita Kirje!" J.Hurme: "Kirje ei tuu ainakaan tuntiin." |
torstai 8. toukokuuta 2008
Vappuna ajoissa
Wappu meni, ja syntymäpäivä alkoi rattoisasti istahtamalla n.klo. 8.15 BMW:n kivikovalle takapenkille. Sotungin perukoilta löytyi matkaan invertteri, ja rattoisan skärgårdssvenskan säestämänä siirryimme kohden Saimaan lukkoa, Savonlinnaa. Perille saavuttaessa ei vastassa ollut minkäänlaisia yllätyksiä, jos rannalla vaikuttanutta suurta halkomäärää ei lasketa. Klasun lehtikuusethan ne siinä vain tukkivat kaikki paikat. Ruutia...
Ensimmäinen kriittinen tekijä ajoon lähtöä valmisteltaessa oli siis aiemminkin käsitelty nokikaapin saranan vaihto. Työntekoa oli suunniteltu kuukausia, milloin uhmakkaammin, milloin valmistellen osia ja milloin lähinnä polemisoiden aiheesta ja sen vierestä. Lähtökohdat, työvaiheet ja lopputulos selvinnevät seuraavasta kuvista.
Onnistumisen oltua itsestäänselvyys, pääsimme itse ajokuntoonlaittoon. Ensimmäisenä piti saada kattilaan vettä, että pääsis lämmittämään. Kaikki menikin ihan mukavasti, kunnes havaittiin, ettei mutaluukkuun ole uutta tiivistettä. Olisi kuulemma pitänyt tietää, että levytiivistettä ei voi käyttää kuin kerran. Mestari Vasara kuitenkin taikoi näppärästi keijukaisilta uuden, vanhanmallisen punostiivisteen. Kooksi mitattiin 245x345, jotka ovat siis ellipsin sisähalkaisijat. Kattilaan kipattiin vettä samoin lainatulla uppopumpulla, ja sinnikkään lämmityksen ja kiristelyn tuloksena tiiviste saatiin myös kutakuinkin pitäväksi, eikä höyryä välistä tihkunt.
Operaatio Scheisshaus eteni myöskin. HHL ilmoitti, että turhaan pojat etsitte pohjaventtiiliä kattilan takaa, pata on jossain konehuoneen venttiilissä kiinni. Eräs arvio oli, että kyseessä saattaisi olla ulospuhallusventtiilin toinen laippa. Täytynee ottaa asia tarkasteluun seuraavan kerran paikan päällä. Asiaan saattaa tulla selvyys kaatamalla putken yläpäästä vettä ja seuraamalla lorinaa.
Myöhemmin retkellä itse pumppukin avattiin, ja pelätyn paineella purkautuvan kuonan sijasta urhomme poimi pumpun seasta pienen sievän paperitukoksen. Tulos oli sikäli rohkaiseva, että homma toimii taas, paitsi sitä vettä joutuu edelleenkin kaatamaan perään, jos haluaa huuhdella kupin. Hieman keskustelua aiheen vierestä muualla
Ajo alkoi kohtuullisen sään vallitessa, ja nopeudeksi valittiin komentosillalta täysi. Tällä kertaa
konehuone tarjoili vastaukseksi n. 185-200 kierrosta, riippuen painetilanteesta. Eli ihan reipasta vauhtia. Konehuoneessa oli myöskin poikkeuksellisen paljon kiinnostuneita tarkastelijoita, mikä olikin positiivista, pitkän talven jälkeen kun on hyvä tarkastella moniaita asioita. Hankaluuksien joukkoon lienee syytä lukea hivenen tukkoinen tiputusvoitelujärjestelmä, joka mm. ei halua rasvata korkeapainepuolen luistinvarren kulissikaareen ja epäkeskon varren päähän kiinnittävää laakeria. Myös lubrikaattorille jouduttiin tekemään pikahuolto ennen Puumalaa, sillä sen pronssipyörän hampaat ovat kuluneet niin olemattomiin, ettei teräskynsi enää saanut niistä otetta. Terotimme tällä kertaa vain kynnen, mutta pronssipyörän läpikäynti viilan kanssa on myös tehtävä ennemmin kuin myöhemmin.
Pitkähkön pähkäilyn jälkeen Puumalan potentiaalinen yö todettiin kylmäksi ja kylvyttömäksi, vaikka uutuuttaan uhkuva Satama-Cafe olikin jo viikon päästä aukeamassa. Sää sen sijaan ei varmastikaan harmittanut kuin kotiin jääneitä.
Matka jatkui siis Anttolaan, ja maakunnankuulua Rysää kohti. Paikka oli lähes nimensä mukainen, mutta n/s Toimi II:n kyljestä oli kuitenkin sen verran rantauduttava.
Hyisen yön jälkeen suuntasimme pienen lenkin kautta läheisen telakan rantaan, johon laiva ulospuhallustouhujen jälkeen jäikin odottamaan hiekkakylpyä. Pukilla ollessa pitäisi tarkistella ja hioa kaikki pohjaventtiilit sekä vaihtaa perähylsän tiivisteet ja rasvat (?). Maalausvaiheessa lienee niin ikään paikallaan muistaa maalata myös pohjaventtiilien ritilöiden takaa, ettei sinne jää paljasta rautaa ruostetta odottelemaan. Pukilla nähtiin vieläpä vanhaa Hallan rautaa, eli s/s Olli. Komeasti oli kantta korotettu, ja pohja himmersi kuin suojamaalattuna.

Saimaa on illalla kauneimmillaan. Ravitsemusliike Rysän house band, Kari Tappio and the Boys taisi senkin vetää... Pieleen.
Kuvaraportti matkalta
tiistai 8. huhtikuuta 2008
Telakoinnista vähäsen..

Suunnitelma on siis edelleen alkuperäisen kaltainen. Heti vapun jälkeen kohti Savonlinnaa ja siellä pääsemme toivottavasti saapumaan lämpimään (= joku on siis käynyt puolestamme laittamassa vedet kattilaan, putket kiinni, tulet alle ja vahtinut niitä) laivaan. Tässä kai nyt testataan miten hyvin olemme itse olleet auttamassa muita. We scratch their back they'll scratch ours..? Sitten nopea siivous, paikkojen tarkistus, halonotto, jne. ja matkaan kohti Anttolaa.
Lauri on viimeksi ollut ylhäällä vuosina 1993 ja 1995. Paikkaa ei liene vaikea arvata, mutta jätettäköön palkintotehtäväksi arvata, että kumpi kuvista on otettu kumpana vuonna. Vaikka edellisestä nostosta on aikaa ehkä enemmän, kuin tarvitsisi olla, ei mitään isompaa remonttia pohjalevyjen kanssa pitäisi olla tulossa. Pohja on kuitenkin tarkastettava mahdollisen pistekorroosion varalta. Sovin telakan kanssa, että he tekevät hiekkapuhalluksen, pohjan maalauksen ja mahdolliset peltityöt.

Tuosta perähytistä vielä sen verran, että sain nyt yhden paikallisen puusepän kiinni, joka voisi toukokuun aikana tuon hytin rakentaa. Lupasin, että palaamme asiaan heti, kun laiva on Anttolassa. Tätä hyttiasiaa pitäisi siis myös ehtiä ihan tosissaan suunnitella. Purkamisen voisi ainakin tehdä itse. Ehkä vappuisen huviajon aikana?
Perttu lupasi tänään selvitellä tuota vessa-asiaa (hienoa!) ja kysellä Seuran hallituksen huippuasiantuntijoilta vähän vinkkejä sen tekemiseen. Tatu ansiokkaasti listaili muita tehtäviä töitä jo tuolla alempana. Niitä siis riittää. Ja niihin oikeasti tarvittaisiin tekijöitä. Ja tuohon vapun siirtoajoon miehistöä. Silloin ei ainakaan pitäisi olla ongelmaa pitää lonkeroita kylmänä..
keskiviikko 19. maaliskuuta 2008
Aikatauluja siirrettynä tänne
Tässä lainaus muuan sähköpostista, jotta informaatio ei hukkuisi:
Kevään kunnostukset:
- 2.-4.5. (lähtö viimeistään pe-aamuna)
- 22.-25.5.
- Laivan ajo Anttolaan telakkaan huhti/toukokuussa
- Laivan ajo takaisin/Ristiinaan/Ristiinasta S-linnaan (vai ajetaanko se takaisin Juhannuksena?)
- Juhannus 19.-22.6. (Koulutuspurjehdusta?)
- 2.-13.7. (Savonlinna - Regatta - Pielinen - Ilosaarirock, jonka jälkeen laiva jäisi Joensuuhun)
- 25.-27.7.
- 8.-10.8.
- 3.-5.10. (Carwalacci)
http://www.ilosaarirock.fi
http://kanaler.arnholm.nu
http://jakokoski.net/portal
http://trip.tky.fi/modx/index