perjantai 30. maaliskuuta 2018

Tuubiremontti, osa III


Viikot muuttuivat uusiksi vuosiksi ennenkuin tuubiremontin seuraava osa näki päivänvaloa. Helmikuun ensimmäisen viikonlopun alussa oli suurta uhoa, että tämä olisi viimeinen kerta putkien ja niiden tumppien irrotukselle. Kuinka väärässä olimmekaan.

Etujoukko oli saapunut paikalle jo hyvissä ajoin perjantaina ja pillit punaisina pojat painoivat putkia poikki. Ei heitä tosin montaa kertaa tarvinnut houkutella kohti saunaa.

Perjantain pojat putki päällä.
Koska perjantaina jäivät paikalliset soittoruokalat enemmälti kokematta, niin lauantaina oli joukkojen tarkastus käynnissä telakalla jo ennen puolta yhdeksää. Loppujen putkien katkaisussa ei mennyt lopulta kauaa, mitä nyt kaasujen loppuminen vähän välistä hidasti. Putkien ulosveto tarkistusluukustakin sujui jo lähes rutiinilla. Lounaalla jopa vähän jo hymyilytti.
 
Talviunta nukkuvan laivan herättelyä aamuvarhaisella.


Osa irrotetuista putkista. Tätä kasaa ei olla jättämässä alueen tilataideteokseksi.

Happea.. perkele!

Muitakin talventörröttäjiä näkyi kinosten keskellä.

Viimeisten tuubien polttoleikkaus käynnissä paapuurin lieskauunin puolelta.
 


Lounaan jälkeen alkoi todellinen savotta. Polttoleikkauksen jälkeen kaavelilevyihin eli seiniin, jossa tuubit ovat kiinni, jäi vielä kiinni tuubien päät eli tumpit. Näistä yksi oli otettu harjoituksen vuoksi irti jo edellisellä kerralla eli enää oli jäljellä 267 kappaletta. Näiden irrottamiseen on periaatteessa kaksi tapaa: 

1) Lämmitetään tumppia kaasu-asetyleeni-sekoituksella ja löydään sitä joko kattilan ulko- tai sisäpuolelta kasaan, jotta se irtoaisi kiinnityksistään ja sen voisi lyödä kokonaan pois
2) Polttoleikata tumppi halki ja sen jälkeen lyödä se irti. Tässä tavassa suurena vaarana on kaavelilevyn vaurioittaminen.

Laurin tuubiremonttiporukassa oli ehkä havaittavissa näiden kahden koulukunnan yhdistelmää ja lopputulokseenkin taidettiin päästä jonkinmoisella hybridimallilla.  Laurin kahden lieskauunin (molemmilla tulitorvilla omansa) on varmasti teknisesti upean kehittynyt, mutta kyllä se työskentelyn lieskauuneissa tekee todella, todella ahtaaksi. Ehkä tästäkin syystä hommat aloitettiin helpoimman kautta eli nokikaapin puolelta, jossa tilaa on enemmän. Alkuun lämmitettiin tumppia sisältä ja sitä lyötiin sivusta, kattilan ulkopuolelta lysyyn taltalla tai vastaavalla ja moskalla (lyhytvartinen pajavasara). Muutaman ohikiitävän hetken sai varustaja-amatööri käyttää moskaa, kunnes tuubiremontin johto hälyytti ammattilaiset hätiin kakkosketjun tieltä.
Superammattilaiset tekevät töitä vaikka toinen käsi selän takana. Tai pitämässä tupakkia.
 
Tumppia lämmitetään kaasuliekillä. Tumppia on jo lyöty kasaan ylhäältä päin ja sen muodonmuutos on selvästi havaittavissa.


Ammattilaiset paikalle: Miika Soininen moskan kanssa ja Kalle Vasara lämmittämässä
Kipinäsuihkulta suojaudutaan kattilan sisällä. 

Suuri jännitys oli siitä, että kuka talkoolaisista oikeasti mahtuu kattilan sisään. Mukaan oli houkuteltu jopa nuorisovahvistus, jotta sisäänpääsy kattilaan varmistettaisiin. Laurin kattilan haaste on se, että se varsin suuresta koostaan huolimatta on suunniteltu hyvin vekkulimaisesti. Sisäänpääsyaukon eli ns. miesluukun alapuolelle on asennettu kattilaa jäykistävät sidetangot. Jos siis xx x xx miesluukusta sisään mahtuisikin, niin miten keplotella itsensä kattilan pohjalle kolmen sidetangon välistä. Ja saati takas ylös ja ulkoilmaan. Vaan sinne solahti varustajista hoikin ja ehkä muutenkin pätevin. Seurakseen otti nuorisoketjua sillä vain kaksin työ olisi riittävän tehokasta. Toinen lyö ja toinen pitää talttaa tai muuta terää. Tai kuten myöhemmin opimme, niin nopeiten työ menee kahdella moskalla: toinen pitää toista moskaa ja toinen lyö siihen toisella moskalla. Paljon toista ja toisintoa. 


Huolto on yksi tärkein, ja samalla valitettavasti ehkä ajoittain aliarvostetuin, osa höyrylaivatalkoita. Tuubiremontissa keskellä talvea sen merkitys vain korostuu. Syksyllä saimme suussasulavaa (ja lämmintä!) lasagnea, nyt oli tyytyminen läheiseen ABC-puhvettiin. Onneksi välipalaksi oli katettu lehtikuusen vienolla aromilla paistetut makkarat ja sunnuntaina oli J. Luostarisen upeat kirkkokahvitarjoilut!








Seurahuoneen sauna oli taasen varattuna lauantaille, mutta tällä kertaa homma ei enää pelannutkaan yhtä hyvin kuin aikaisemmin. Olutta sai vain erikseen tilaamalla, kulutuksen mukaan laskutus ei onnistunut ja muutenkin oli kokonaisuus vähän niin ja näin. Ei jatkoon.



lauantai 3. helmikuuta 2018

lauantai 18. marraskuuta 2017

Tuubiremontti osa II

Tuubien irrotusurakka alkoi automatkalla pohjoiseen, marraskuisen viheliäisessä säässä tietenkin. Matkalla mukaan hankittiin hengityssuojaimia, hitsaushanskoja tms., työvaloja (tarkoituksena oli hankkia suojajännitteisiä, mutta niitä ei löytynyt), suojalaseja, polttoleikkauksen vaatimia tummennettuja suojalaseja ja tietenkin "Nahkis", jolle lienee käyttöä monessa tilanteessa. Polttoleikkausvälineet ja happi/asetyleenipullot oli tilattu Laitaatsillan telakalta etukäteen. Teräsharjoja, kuulosuojaimia, yms. oli valmiina laivalla.

Hyvä varustamo olisi tehnyt kuten pitää ja tehnyt alkuvalmistelut etukäteen - kuten vuonna 1996 tapahtui. Me aloitimme alkuvalmistelut lauantaiaamuna klo 8:02. Sinänsä homma oli tuttua, sillä sitä oli kuluneella purjehduskaudella tehty useampaan kertaan (nämä kattilankunnostukseen liittyvät tarinat vaatisivat oman saagansa). Laitaatsilta on muuttunut paljon 20 vuodessa, eikä yhtään parempaan suuntaan. Höyrypursiseuran ja StoraEnson tekemän sopimuksen takia on höyrylaivat blokattu niin, että esim. telakka ei saanut toimitettua kaasupulloja ja polttoleikkausvälineitä laivan viereen. Pitkähkön äheltämisen jälkeen ne vihdoin saatiin siirrettyä laiturille asti. Siis sille laiturille, jossa on tukirakenteet poikki ja kansi täynnä metrisiä aukkoja.

Pääsy höyrylaivoille oli tehokkaasti blokattu. Mitenkähän keväällä saadaan uudet tuubit laivan lähelle..?

Ensin siivottiin konehuone: pullot, purnukat ja pihatontut joutivat pihalle. Koneen suojaksi viritettiin vanha lakana, jossa kuultivat vanhan varustamon omistuskirjaimet. 

Irrotuslistalla olivat:
  1. Nokikaapin luukut 
  2. Tulipesien suuluukut
  3. Arinat ja arinatuet
  4. Kattilan mies-, muta- ja tarkistusluukut
Sen lisäksi:
  1. Tuubien harjaus ja nokikaapin puhdistus tuhkasta
  2. Kattilan tulitorvien ja lieskauunien puhdistus tuhkasta
  3. Halkoboksien siivous ja palokuorman vähentäminen

Telakka oli kirjoittanut meille tulityöluvan ja ensimmäisen kerran polttoleikkausvälineitä tarvittiin nokikaapin paapurin luukun irrottamisessa. Ahvenmaan ammattimiehen aikanaan korjaaman saranan aika oli tullut. 

Tehoa lisäämällä sarana vihdoin katkesi. 

Seuraavaksi kattilasta irrotettiin tulitorven suulla olevat pyöreät suuluukut, joista vain toisesta lähtee uuninluukkukin irti - toinen pitää siis nostaa kokonaisena irti. Painaa. Hyvin paljon. Arina- eli rostiraudoista osa irtosi käsin, loput sitten sorkkaraudalla. Tätäkin on nyt treenattu sen verran paljon, että ensi kesän höyryolympialaisissa lienee mitalisija varma. Tällä kertaa otettiin myös arinoiden tuet pois kokonaan. Tuubit ja nokikaappi puhdistettiin noesta, tuhkat vedettiin tulitorvesta pois ja lopuksi uuneihin mentiin tuhkaimurin kanssa. Ainoan paikallaolevan ammattilaisen mukanaan tuoma happimaski osoittautui aika tehokkaaksi työkaluksi lieskauunissa ollessa. Kertakäyttöisistä hengityssuojista kun ei siinä nokipölyn määrissä enää juuri ollut apua.

Selässä olevat happipullot helpottivat työskentelyä huomattavasti.
Viimeinen silmäys vanhoihin tuubeihin. Kuvassa näkyvät reunustetut sidetuubit (esim. koko vasen laita) ovat vuodelta 1931 eli alkuperäiset! Teräsharjaamalla on esiin tullut punainen pohjamaali.

Ennen itse polttoleikkauksen aloittamista teräsharjattiin vielä tuubien päät ja kaavelilevyt, jotta nokipöly ei turhaan häiritsisi palamisreaktiota. Asetyleeni vähän auki, happea ja tulta. Ja niin se alkoi, niin paloi rikki Varkaudessa 86 vuotta sitten valmistettu ja paikalleen asetettu sidetuubi. Alkuperäiset, reunustetut sidetuubit antoivat periksi yllättävän hitaasti. Niiden 6,5 millimetrin seinämänpaksuus ei ollutkaan ihan pelkkää voita n. 3200 asteen liekille, mutta lopulta fysiikka, kemia ja kova tahto olivat vahvempia. Tuubien irrotus polttoleikkaamalla tapahtuu niin, että ensin tuubin sisäpuolen alareunaa (koska helpompi) lämmitetään punahehkuiseksi eli syttymislämpötilaan. Sen jälkeen polttoleikkaussuuttimessa olevasta kahvasta vapautetaan leikkaushappi, jonka muodostama happisuihku tekee varsinaisen polttoleikkauksen ja puhaltaa palamisjätteet pois leikkausurasta. Tämä jälkimmäinen tapahtuu siis silloin, kun kyseessä on ammattilainen. Tällaisellä amatöörillä se vaati aika monta kokeilukappaletta. Leikkauskohta on arvioitava niin, että se ei ole liian lähellä kaavelilevyä (kaavelilevyn rikkominen tulee kalliiksi!) eikä liian kaukana siitä, jottei tumpeista tule liian pitkiä. Ei ollut ensikertalaiselle ihan yhtä helppoa kuin tämän kirjoittaminen.

Ensimmäiset irtoamassa. Työasento näyttää helpota, jota se ei ole.

Harjoittelukappaleiden jälkeen homma alkoi kuitenkin sujumaan niinkin jouhevasti, ettei edes lounastauolle meinannut malttaa. Mutta kyllä näiden talkoiden yksi parhaista asioista oli lämmin ja erittäin maistuva lounas sekä muutenkin loistavasti toimiva huolto. Kiitokset tästä osallisille! Lounaan ja vissyjen(!) jälkeen homma jatkui sitä tahtia, että ensimmäisen päivän tuloksiin oltiin ihan tyytyväisiä. Yksi tumppikin saatiin irti, noin niinkuin kokeilumielessä. Ilta päättyi saunomiseen Seurahuoneella ja ilotulitukseen. Asetelmat olivat valmiit pidemmälläkin illalle, mutta ydinporukka päätyi ulkoistamaan Taminon jonossa seisoskelun paikallisille voimille.



Nokikaapin puolen kaavelilevy, josta tumppi on irti. Kuvassa näkyy hyvin Laurin normaalien tuubien kaksiuraisuus.

Tuubiremontin ja kerimäkeläisen eurojackpot-miljonäärin kunniaksi ilotulitettiin. Näkymä Seurahuoneen saunalta. Kuvassa myös höyrylaivoja.

Aamulla nukuttiin pidempään ja telakka-alueella oltiin vasta yhdeksän jälkeen. Työt käynnistyivät kuitenkin nopeasti ja ennen lounasta kaikki nokikaapin eli konehuoneen puolella olevat tuubit oli poltettu irti. Tuubit siis polttoleikataan irti molemmista päistä, jonka jälkeen kaavelilevyissä kiinni olevat päät eli tumpit lyödään tai polttoleikataan irti. Jälkimmäisessä kaavelilevy on enemmän vaarassa. Hernekeittolounaan hetkillä myös kaupungin valoissa iloitelleet talkoolaiset ja muut kiinnostuneet valuivat paikalle. Tämä oli hyvä, sillä olimme yllättävän ongelman edessä: "Miten tuubit saadaan kattilasta ulos?!" Tähän asti varustamo oli (kai?) elänyt siinä uskossa, että kun tuubi polttoleikataan irti lieskauunin päästä, niin se nätisti tippuu kattilan pohjalle, josta sen saa helposti vedettyä ulos. Vaan mainekas laivasuunnittelija, konstruktööri J. V. Pulliainen oli maineensa veroinen, eikä ollut tehnyt hommasta liian helppoa. Laurin tulitorvet ovat nimittäin niin lähellä kattilan vaippaa, etteivät tuubit mahdu tulitorvien ja kattilan välistä kattilan pohjalle. Tulitorvien välissä, kattilan sisällä taasen on kattilaa jäykistävät sidetangot niin, että tuubit eivät mahdu sieltäkään. Tokihan tässä on kyse milleistä. No sitä sitten soitettiin entisille varustajille ja kaikille mahdollisille edellisestä tuubiremontista selvinneille. Vaan kaksikymmentä vuotta on pitkä aika, ei muistunut. Eikä ratkaisua tullut oikein muiltakaan asiaa tuntevilta. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi oikeastaan kattilan sivuilla olevat pienet kissan- eli tarkistusluukut. Vaan sielläkin tuubi pääsisi vapaasti vieriessään kiilautumaan kattilan ja tulitorven väliin niin, ettei sitä saisi enää mitenkään vedettyä ulos. Ajatustoiminta ei enää pitkän viikonlopun jälkeen ollut terävimillään, väsymys painoi ja äänenpainot muuttuivat terävimmiksi. Erilaisia lautaviritelmiä yritettiin työntää kissanluukusta sisään niin, että tuubi jäisi niiden päälle, mutta sen mahtuisi kuitenkin samalla vetämään luukusta ulos. Tämäkin kuulostaa huomattavasti helpommalta, kuin mitä se oikeasti oli. Hämärtyvässä illassa saattoi voimasanojakin päästä. Lopulta kattilan ja tulitorvien väliin oli saatu tiputettua ja siten kiilautettua sen verran puutavaraa, että irtonaiset tuubit jäivät riittävän korkealle ja ne saatiin vedettyä ulos kissanluukusta.

Ammattilainen työssään. Ergonomia tosin kaukana. 

Nokikaapin puolelta polttoleikatut tuubit.


P-K kampeaa tuubia kohti oikeaa suuntaa sorkkaraudan avulla.

Oikeaoppinen suoritus: tuubi ulos kissanluukun kautta ja jäähdytys.

Tuubien polttoleikkaus lieskauunin puolella kuvattuna nokikaapin kaavelilevyn läpi. Polttoleikkauksen valossa näkyy vasemmalla jäljelläolevia tuubeja ja alhaalla toinen tulitorvi.

Juuri lieskauunin päästä polttoleikatut tuubit olivat osin tulikuumia, joten jäähdysämpäri nostettiin konehuoneeseen valmiiksi. Kun irrotuksessa mentiin kohti keskilaivaa jätti tuubiremontin johtaja älykkäästi alimman tuubirivin vielä paikalleen. Näin tuubit saataisiin ohjattua helpommin kohti kattilan reunassa olevaa kissanluukkua, eivätkä ne tippuisi tulitorvien väliin. Ohjauksessa (painavan tuubin "siirtäminen" nokikaapin puolelta kattilan laitaa ja kissanluukkua kohti) oli perimätiedon mukaan K. Salmisen aikaan käytetty ko. työhön erikseen tehtyä "rautaa", mutta tätä ei ollut enää nähty missään. Me käytimme sorkkarautaa ja ajoittain tuubin kauinta päätä yritettiin kannatella pitkällä propputangolla. Vaikeimmat irrotettavat olivat tietenkin viimeiset, kattilan keskellä olevat tuubit. Näitä yritettiin kahden miehen voimin ohjata oikeaan suuntaan. Yksi piti pitkää propputankoa koko tuubin sisällä, yrittäen kannatella sitä samallakuin toinen yritti viereisen tuubin reiäin kautta kammeta tuubia kattilan reunaa kohti. Vain yksi tippui kattilan keskelle ja on siellä vieläkin. Hauskaa harrastustoimintaa, sano.

Korsteeni-lehdestä ja vanhoilta tekijöiltä olimme ymmärtäneet, että tuubien irrotus tapahtuu helposti yhdessä viikonlopussa. Varmasti näin onkin, kun etukäteisvalmistelut on tehty kunnolla ja paikalla on ammattiporukka, jolla on käytössään kahdet polttoleikkausvälineet. Nyt tapahtuma toimi myös aikamoisena opetustilaisuutena, jossa opittiin sekä vastoinkäymisistä että onnistumisista. Tuubit saatiin styyrpuurin puolelta irti molemmista päistä ja sitä yhtä lukuunottamatta ulos kattilastakin. Paapuurin puolelta polttoleikkaus on tehty vasta vain nokikaapin puolelta. Tumppeja on irti yksi.

Viikonlopun tulos. Analyysit myöhemmin.




sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Viimeisiä viedään

Enää yksi proppu poltettava irti ja putket irti. Vaan miten, se onkin jo toinen tarina...

Telakan muuta elimistöä

perjantai 3. marraskuuta 2017

Tuubiremontti osa I

Tänään alkaa Savonlinnassa s/s Laurin tuubiremontti. Jos kaikki menee hyvin, saa laiva uudet tuliputket keväällä 2018 ja tulevasta purjehduskaudesta tulee entistäkin loistokkaampi! Lauriin on vaihdettu tuubit edellisen kerran talvella 1996-1997, kuten alla olevasta lehtileikkeestä voi lukea. 

"Laurin kattila on varustettu kahdella tulitorvella ja erillisillä lieskauuneilla, tulipintaa 59m2. Tuubeja on 134, joista 44 on kierteisiä sidetuubeja ja 90 kaksiurareikiin kiinnitettyjä normaalituubeja. Pitkä korsteeni antaa hyvän vedon. 130 ivh:n höyrykone on hyvin suunniteltu eikä "hukkaa" höyryä. Niinpä Lauri on yksi helpoimpia laivoja lämmittää. Nämä seikat yhdessä huolellisen hoidan kanssa saivat aikaan sen, että Lauri ajoi vielä kesän 1996 alkuperäisillä tuubeilla. Tosin kymmenkunta vuotta aiemmin Enso oli uusinut muutamia ylärivin tuubeja; sen jälkeenkin oli puolenkymmentä tuubia jouduttu proppaamaan."

Tällöin alkuperäiset, vuodelta 1931 sidetuubit, päätettiin hyvän kuntonsa takia jättää paikoilla ja vaihtaa vain ns. normaalit tuubit. Lauri on historiansa aikana seissyt vain kaksi kesää (1969-70), joka ehkä osaltaan selittää sidetuubien pitkää käyttöikää. 

Kesällä 2017 kattilan vesipainekokeen yhteydessä huomattiin usean sidetuubin mehivän eli niiden päästä tihkui vettä. Sidetuubit päätettiin propata eli tulpata purjehduskautta 2017 varten, jotta laivalla voisi kuitenkin ajaa. Proppujen määrä nousi kuitenkin niin isoksi, että varustamo päätti tehdä tuubiremontin. Samalla päätettiin vaihtaa kaikki tuubit, sillä vuonna 1997 laitetut tuubit ovat jo yllättävän huonossa kunnossa. Onko kyseessä väärä materiaalivalinta, merellä vietetyt kolme vuotta, kemikaalien välttely vai "huolellisen hoidon" hiipuminen - se jätettäneen rantaparlamenttien päätettäväksi.

Koska kyseessä on työmäärällisesti sekä taloudellisesti selvästi suurin ponnistuksemme, niin toivottokaa meille onnea. Sitä tarvitaan. Suuret kiitokset Olli Torvinen ja muut avustavat tekijät jo tässä vaiheessa!

Kalle Salmisen teksti tuubiremontista Korsteeni-lehdessä vuonna 1997. Kirjoituksen mukaan uusien tuubien seinämävahvuudesta "käytiin pitkä ja vilkas keskustelu".

Lokakuisena lauantaiaamuna Lauri seisoi Laitaatsillan telakan rannassa, jo melkein kylmänä, kun tuubin puhkeaminen oli yöllä havaittu. Edellä olevalla puulaivalla sen sijaan varustauduttiin alkavaan karvalakkiregattaan täysin palkein.

Höyrylaivagurut Kalle Salminen ja Kimmo Ruuskanen manglaamassa Laurin uusia tuubeja keväällä 1997.