keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Harrasteita vapaahetkien ratoksi

Kun kaikki Suomen laivat on jo pikkuhiljaa laitettu kuntoon, niin on etsittävä tekemistä muualta. Ja vaikka näin ei olisikaan, niin s/s Wennon hylky makaa edelleenkin Paasiveden pohjassa.



Kukas tämän blogin aktiivisista kommentaattoreista nappaa itselleen vähän tekemistä? Konehan sinänsä voisi olla ihan kunnostettavissakin. Rahaa ja aikaa vastaan ainakin.

***

Toinen kiintoisa juttu on Mäntyharjun väliväylä ylivientilaitoksineen jne. Olisi kiehtovaa joskus ajaa tämä Hallan reitti höyrylaivalla, jos vaan jostain saisi käsiin sopivan kokoisen. Mitenkähän Hovinsaari mahtaisi toimia tähän tarkoitukseen? Piippu ja masto kaatuisivat, vaan lienisi silti hiukan hankalahkoa.

Hurskaisen Tarmon ja kumppaneiden sivustolla on hyvä kartta Hallan ja Enson reiteistä. Sivusto on kokonaisuudessaankin aivan mahtava - suosittelen!



Oikeastaan kaikki poikittaishankkeet väyläpuolella ovat kiintoisia. Poikittaiskanavointi (Keitele/Päijänne-Saimaa) oli aikanaan Suomen höyrypursiseurallekin kovin läheinen hanke. Seuran tavoitteista kanavointeihin tällä hetkellä on vähän vaikea ottaa selvää, mutta lienevät ne tavallaan ennallaan. Kai?

Ei kommentteja: