sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Uudet seikkailut

















Odottavat etelässä, vaan kera uuden miehistön. Katsotaan mitä tuulet ja kuitupuun hinta mukanaan tuovat. Ehkä tiemme vihdoin yhtyvät Kurrekurredut-saaren yksinvaltiaan kanssa, jossain kaukana Etelämerellä.

20 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä!
Odotellaan mitä tuleman pitää.

Eihän Laurissa propseja polteta?

eld

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka Lauri on pääosassa niin olisiko mahdolista, että sivuosan
esittäjät eli miehistö kertoisivat ainakin etunimensä.

eld

Jorma Tasoluisti kirjoitti...

Tavallaan hauskaa, että nimiä kysellään nimimerkin suojasta...

Anonyymi kirjoitti...

Ok. antaa nimien olla.
Tosin asia voi olla toisinkin päin.
Tarkoitus ei ollut udella vaan
elävöittää Laurin matkantekoa

eld

Anonyymi kirjoitti...

Tämä ei ole varsinainen kommentti
Vaan pientä tarinointia laivan
lähtöä odoteltaessa.
S/s Laurissa on korkeapaineen
puolella mäntäluisti ja matalapaineen eli peräpään puolella
tasoluisti, näin muistan.
Tosin minulla tahtovat mennä valtion laivat välillä sekaisin, niitähän oli tämä Lauri, Antero ja Olavi joka nykyisin oleilee Päijänteellä. Tehot olivat kaikissa suunnilleen samat.
Siis pieniä noin tietoja voi minulta lipsahdella joten anteeksi.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö kukaan myy halkoja Savonlinnassa?
Vai viihtyykö miehistö juhlilla.

Anonyymi kirjoitti...

Onko laivaporukka karannut lomalle.
Jos ei päivityksiä ala kuulua
karkaa myös kommentoijat

Anonyymi kirjoitti...

Minä kyllä luulen,että Laurilla
varustaututaan tositarkoituksella
suureen seikkailuun.
Ja siinä hässäkässä putosi mobili-
laitteet laidan ylitse.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, eihän ollut mitään tietoa
siitä milloin "Uudet seikkailut"
alkavat.
Voihan olla, että ensivuonna tuulet
ovat suotuisia ja halot halpoja.
Tai sitten ei, mikään ei ole niin
varma kuin epävarma. Sanoo vanha
kansa.

Diti kirjoitti...

Väittävät, ettei Kurrukurredut-saarta ole niin kovin helppo löytää..

Anonyymi kirjoitti...

Miten niin ei ole helppo löytää.
Onko joku kelmi ryypännyt kompassista
nesteen?

Anonyymi kirjoitti...

Voihan niitä muitakin vastuksia matkanvarrelle ilmaantua, kuten
kova vastatuuli ja märät poltto-
puut.

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä joku paremmin tietävä voisi täällä kertoa sen saaren sijainnin.

Anonyymi kirjoitti...

Mahtaako Lauri olla jo Ruotsissa?
Kun sikäläisiä höyrylaiva uutisia kertovat.

Anonyymi kirjoitti...

Ai, että saaren sijainnin.
Sitä minä en kyllä tiedä, enkä
oikein ymmärä koko "saari" juttua.
Peppi pitkätossulla on kait jotain
tekemistä asian kanssa.
Onko Lauri matkalla Gotlantiin, jossa
Peppi asustaa.
Ehkä ovatkin jo siellä, koska ovat kuulleet paikallisia uutisia höyrylaivoista.
eld

Anonyymi kirjoitti...

Hoh hoijaa! Täytynee jatkaa tätä yksin kommentointia kunes joku alkaa avittamaan.
Laskujeni mukaan s/s Laurin sijainti
on 25 km Oolannista koilliseen.
Ruotsin "yksinvaltias" asuu kesäisin
Oolannissa, joten sinne lienee höyry-
paatti Lauri matkalla.

eld

Z. Topelius kirjoitti...

Eiköhän laiva ole uponnut Anttolan rantaan, näin väittivät viisaat. Siellä se ainakin seisoi.

Anonyymi kirjoitti...

No voi sun s....li!
Vai seikkailumatkalle, petkutusta?
Hyvä, että selvisi sijainti. En onneksi ehtinyt koko romaania kirjoittamaan.
Voihan olla, että ensivuotena halot
maksavan vain 10 € motti.
Ja silloin Laurikin pääsee pienelle
"seikkailulle"
eld

Jonne kirjoitti...

Se missään Anttolassa ole. Kuka tääl puhuu valheita?

Anonyymi kirjoitti...

Nyt ei kyllä tiedä mitä uskoa.
Onko Laurin sijainti?
Oolanin lähellä kuten minä arvelin.
Anttolan rantaan uponneena
Z. Topeliuksen toisenkäden tietojen mukaan tai jossain sillä välillä kuten Jonne ilmoitti.
Tässä jutussa taitaa mennä tarut ja
tosiasiat sekaisin.
Mutta oli miten oli kyllä totuus aikanaan tulee julki ja syylliset uitetaan avannossa.
eld