maanantai 10. marraskuuta 2008

Talvikunnon vireillepanosta

Palataanpas vähän vanhaan, mutta edelleen ajankohtaiseen aiheeseen. Carwalacin jälkeen oli varattu maanantaita myöden vapaata aluksen talvikuntoon saattamiseksi. Koska miehistö oli kuitenkin kohden kypsää lähtemään kotiin jo sunnuntaina, toimia päätettiin ripeyttää.

Kesän mittaan konehuoneessa käytetyt tunnit eivät olleet menneet hukkaan, sillä muistissa oli hajanaisia katkelmia jo wapun ajoilta. Tällöinhän päätettiin raapia laiva kasaan ja karauttaa Anttolaan ruuviajohengessä. Mutaluukun tiivistekin alkoi pitää jo ennen Puumalaa joten rohkea lähtö kannatti. Ehkä ensi keväänä hiukan kevyemmät tavoitteet ekalle rundille?

Asiaan. Odotellessamme paineen laskua padassa aloimme purkaa putkia ja aukoa proppuja. Niitähän riittää joka puolella konehuonetta, muttei kuitenkaan mitenkään käsityskykyä ylittäviä määriä. Aluksen tuoreus ehkä vaikuttaa siihen, että tyhjennystulpat löytyvät suhteellisen loogisista kohdista. Klassisin kiroilukohde on ehkä ollut ilmapumpun pohjaproppu, joka osattiin vihdoinkin kiertää avaamalla perän puoleinen sokea laippa. Jakotukilta lähtevät putkihaaratkin seurailtiin tunnollisesti läpi ja auottiin, mutta muistettiinkohan kaikkia venttiilejä tukissa jättää auki... Unettomia öitä aiheuttavat lähinnä injektoriventtiili ja lämmityksen jakohanat. Ja kaikki joista lähtee putki ylöspäin.


Ulospuhalluskin onnistui, vaikka mutaa vielä padan pohjalle jäikin. Tämä lienee johtui laivan hivenen etukenosta asennosta, minkä seurauksena ulospuhallusreikä oli kuivilla mutta pohjalle jäi vielä "helmi". Mutaluukun tiivistepunos ei jäänyt uudelleen käytettävään kuntoon, eli ensi kesän ajoja silmällä pitäen lie tarpeen tehdä hankintoja silläkin saralla. Kattilan päällisen miesluukun olisi voinut avata kuivumisen parantamiseksi, mutta jäipä illan pimetessä sekin väliin. Kai se siitä. Nuohoustakin harjoitettiin, mutta tuubeja ei harjattu. Höyrynuohoimen valmistusta on hyvä suunnitella.

Muutama havainto:
  • Laitaan laiturivalot voisivat palaa, pimeässä oli lähes mahdotonta pitää huolta kamoista.
  • Jotta tulisi naama pestyä ja kaikki paikat varmasti laitettua kuntoon, pitäisi varata toinenkin päivä talvihuoltoon. Olisi hyvä saada tehtyä vika tsekkaus päivänvalossa.
  • Piipun hatun kanssa ei pie lähteä pelloomaan ennen kuin kaikki tulet ovat sammuneet. Savu montussa kävi ns. vituttamaan

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tsau,
Juno -varustamolaisena olen innolla lueskellut mainiota blogianne - tänään juhlamielellä. HPS 40 juhlien valmistelut ovat loppusuoralla. Tervetuloa koko varustamon voimin. Viikon vinkkinä: Mutaluukun tiivisteiden pitävyyttä ei tarvitse murehtia kun teettää tiivisteet Kirkkonummella Klinger Ramikrolla (Pasi Äikäs) tai ostaa heiltä tiivistelevyn ja tekee itse. On helpottanut meitä aikamoisesti.
JUhlissa nähdään ! t, Sohvi